Peltoniemestä yliopistokeskuksen uusi johtaja

Tuttu korkeakoulumies aloittaa yliopistokeskuksen johtajana elokuussa 8.2.2008Ensi elokuun alusta Porin yliopistokeskuksen johtajana aloittaa Harri Peltoniemi, johtaja Martti Sinisalmen jäädessä eläkkeelle. Yliopisto- ja korkeakoulumaailma ovat...


Tuttu korkeakoulumies aloittaa
yliopistokeskuksen johtajana elokuussa

8.2.2008

Ensi elokuun alusta Porin yliopistokeskuksen johtajana aloittaa Harri Peltoniemi, johtaja Martti Sinisalmen jäädessä eläkkeelle. Yliopisto- ja korkeakoulumaailma ovat Peltoniemelle jo tuttuja hänen nykyisestä pestistään Satakuntaliiton korkeakouluasiamiehenä. Peltoniemi kiittelee tukea, jota hän on saanut sekä yliopistokeskuksen sisältä että ympäristöstä, mutta mitään ruusuisia kuvitelmia ei Harri Peltoniemellä uudesta virastaan ole.

– Tiedän kyllä kuinka vaativa työ on kyseessä, mutta erittäin mielenkiintoiselta ja haastavalta tämä tuntuu.
Haasteena Peltoniemi kokee tulevassa uudessa työssään erityisesti koko korkeakoululaitoksen tämän hetkisen muutoksen tilan.

– Enkä tarkoita nyt pelkästään korkeakoululaitoksen rakenteellista kehittämistä Suomessa, vaan myös sitä, mihin suuntaan Porin yliopistokeskus on menossa ihan kansainvälisestikin.

Monitieteisyys vahvuutena

Profiloituminen, oman paikan ja vahvuuksien etsiminen sekä oman maakunnan ja valtakunnallisten odotusten täyttäminen ovat nekin Peltoniemen mukaan edelleen Porin yliopistokeskuksen haasteita.

– Vahvuudeksi pitää ehdottomasti lukea Porin yliopistokeskuksen monitieteisyys. Yksiköt tekevät omaa perustyötään ja tutkimustaan sekä siihen perustuvaa opetustaan, mutta samalla heitä hieman patistetaankin entistä enemmän monitieteisyyteen ja tieteiden välisiin tutkimushankkeisiin.

Hyvänä esimerkkinä monitieteisyydestä Peltoniemi pitää Poriin suunnitteilla olevaa kansainvälistä maisteriohjelmaa, jossa yhteistyössä toimisivat Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) Porin yksikkö ja Taideteollisen korkeakoulun (TaiK) Porin taiteen ja median osasto.

Uudet linjat
eivät itseisarvo

Turun kauppakorkeakoulun (TuKKK) Porin yksikön ja TaiK:n Porin taiteen ja median osaston yhteiselle luovan talouden maisteriohjelmalle (Creative Business Management) sekä TTY:n yliopiston Porin yksikön täydennyskoulutuskeskus Edupointin turvallisuusalan maisteriohjelmalle näytettiin Opetusministeriöstä joulukuussa 2007 vielä punaista valoa. Peltoniemi ei kuitenkaan näe uusia maisteriohjelmia itseisarvona tai kehityksen mittarina Porin yliopistokeskukselle.

– Meillä on Porissa jo kaksi omaa maisteriohjelmaa, Hyvinvointipalvelujen kehittämisen maisteriohjelma Tampereen yliopiston Porin yksikössä ja Hyvinvointialan liiketoimintaosaamisen maisteriohjelma TuKKK:n Porin yksikössä, mikä on merkittävää näinkin pienelle yksikölle. Toki nämä ehdotetut uudet maisteriohjelmat hyvin tukisivat koulutustarjontaamme.

Uusia esityksiä maisteriohjelmiksi tehtiin Opetusministeriöön 39, joista kahdeksan hyväksyttiin. Kaikki uudet maisteriohjelmat olivat englanninkielisiä. Harri Peltoniemi korostaa kuitenkin molempien Poriin suunniteltujen maisteriohjelmien tärkeyttä.

– Uskon, että Creative Business Management -ohjelmalla olisi hyvät mahdollisuudet menestyä.
Samoin olen itse ehdottoman vakuuttunut turvallisuusalan maisterikoulutuksen tarpeellisuudesta. Turvallisuusala vain ymmärretään usein kovin kapea-alaisena liittyen esimerkiksi pelastus- tai vartiointityöhön, vaikka siihen voidaan lukea myös esimerkiksi internet-yhteisöllisyyden tutkiminen, jonka tärkeys tuli esille esimerkiksi Jokelan koulusurmien yhteydessä.

Tutkimusta pitäisi rohkeasti hehkuttaa

Peltoniemen mukaan on Porin yliopistokeskuksessa tehtävää tutkimusta tehtävä yhä enemmän tunnetuksi maakunnan elinkeinoelämälle, vaikka myöntääkin tieteen popularisoinnissa olevan omat hankaluutensa.

– Tutkimuksen osalta tietysti usein on kysymys siitä, ettei haluta asioista hehkuttaa ulkopuolisille, ennen kuin ollaan asiasta riittävän varmoja. Toisaalta, onhan meillä järjestetty jo kahdesti Tieteiden yö, jossa Porin yliopistokeskuksessa tehtävää tutkimusta on tehty tunnetuksi kaikelle kansalle.

Tietoa yliopistokeskuksen toiminnasta tarvitaan joka puolella lisää. Harri Peltoniemi korostaa kuitenkin, että Porin yliopistokeskuksen pitää olla avoin myös palautteelle ja arvioinnille.

– Se on jatkuva työ. Tässä muutoksessa meillä ei ole varaa vain lepäillä laakereillamme. Korulauseitakin tärkeämpiä ovat selkeät palautteet siitä, missä olemme onnistuneet ja missä epäonnistuneet.

Paitsi tunnettuutta, myös muuta yhteistyötä maakunnan elinkeinoelämän kanssa on Peltoniemen mukaan Porin yliopistokeskuksessa entisestään lisättävä, jotta valmistuneet maisterit ja diplomi-insinöörit jäisivät töihin maakuntaan.

– Tutkimustenkin mukaan Satakunnassa on korkeakoulutetusta, erityisesti ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneesta työvoimasta jo nyt pulaa. Kaiken kaikkiaan työvoiman osuus tulee ennusteiden mukaan supistumaan 30 000:lla vuoteen 2030 mennessä, tämä tulee luonnollisesti näkymään myös korkeakoulutetussa työvoimassa.

Yliopistokeskuksella
valoisa tulevaisuus

Haasteita Porin yliopistokeskuksen uudella johtajalla tulevassa virassaan siis riittää, eikä raha suinkaan ole niistä vähäisin. Rahoitus on haaste emoyliopistoissa, samoin se on haaste Porin yliopistokeskuksen toiminnassa.

– Nythän on kuitenkin sillä tavalla hyvä tilanne, että suurimmassa osassa yliopistoyksiköitämme perustoiminnan rahoitus on jo turvattu opetusministeriöstä. Maakunnasta esitetään kuitenkin toiveita, että me tuottaisimme enemmän ja olisimme mukana erilaisissa hankkeissa ja tutkimusprojekteissa, näiden rahoittamisessa on kuitenkin vielä haastetta kerrakseen.

Tulevaisuus näyttää Harri Peltoniemen mukaan Porin yliopistossa kuitenkin positiiviselta.

– Porin yliopistokeskus on viiden vuoden kuluttua jonkin verran suurempi, meillähän on yhä näitä yksiköitä, jotka eivät opiskelijamäärältään ole vielä täydessä mitassansa. Samoin jatko-opiskelijoiden määrä tulee kasvamaan. Viiden vuoden kuluttua on myös monitieteinen ja -alainen tutkimus-, kehitys- ja koulutustyö kaikkien Satakunnan korkeakoulujen kesken on lisääntynyt ja tiivistynyt, ja olemme oppineet suuntaamaan omat vahvuutemme yhteisiin tavoitteisiin, Peltoniemi visioi.

Harri Peltoniemi

Teksti ja kuvat: Eija Hammarberg