Porin yliopistokeskuksen rooli alueellisen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden näkökulmasta

Korkeakoulujen tuottaman tiedon ja osaamisen alueellinen, kansallinen ja kansainvälinen vaikuttavuus, jota usein on kutsuttu kolmanneksi tehtäväksi, on korkeakoulujen kehittämisen painopistealue.

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen ja alueellinen vaikuttavuus ovat yliopisto- ja ammattikorkeakoululakeihin kirjattuja tehtäviä (558/2009, 564/2009). Korkeakoulujen tuottaman tiedon ja osaamisen alueellinen, kansallinen ja kansainvälinen vaikuttavuus, jota usein on kutsuttu kolmanneksi tehtäväksi, on korkeakoulujen kehittämisen painopistealue.

Yliopistokeskukset kokoavat kyseisillä paikkakunnilla sijaitsevat usean yliopiston toiminnot yhteisiksi osaamiskeskittymiksi. Yliopistokeskusten toiminnassa korostuu yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja alueellinen vaikuttavuus. Osaamisperustaisessa taloudessa yliopistokeskukset ovat keskeisiä alueellisen kehityksen ja myönteisen muutoksen ajureita. Keskeisiä alueen kilpailukykyä ja vetovoimaa tukevia elementtejä ovat mm. työpaikkakehitys, aluetalouden dynamiikka sekä alueen osaamisrakenne ja -pääoma.

Noin puolet Porin yliopistokeskuksen tutkinto-opiskelijoista on lähtöisin Satakunnasta, kaksi kolmannesta sijoittuu työhön alueelle. Porin yliopistokeskuksesta valmistuneet ovat työllistyneet hyvin ja yliopistokeskuksen vaikutuksesta alueelle on syntynyt uusia työpaikkoja erityisesti palvelusektorille. Valmistuneet muodostavat alumniverkoston, joka on yliopistokeskukselle tärkeä linkki työelämään.

Porin muuttotase on kääntynyt positiiviseksi, ja joka toinen kaupunkiin muuttava on nuori tai opiskelija. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden määrä ja osuus jatkavat kasvuaan Satakunnassa. Porissa korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuuden nousu on ollut keskimääräistä nopeampaa.

Tutustu Satamittari-tietopankkiin >

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön ylläpitämä Satamittari on Satakunnan maakuntaa kuvaava julkinen tietopankki, johon kootaan Satakuntaa koskevaa tilasto-, tutkimus- ja ennakointitietoa. Satamittari tarkastelee ajankohtaisesti alueen elinkeinoelämän kehitystä ja tarjoaa kattavasti Satakunnan kehitykseen liittyvää tietoa.

Muutoksen suunnat 2/2014 -raportissa (katso pdf) on kuvattu mm. osaamiskehitystä Porin seudulla.

  • Porin yliopistokeskuksen satakuntalaisyrityksille suunnatun UCPori Klubin tarkoituksena on syventää nykyisiä tutkimus- ja kehittämiskumppanuuksia, luoda uusia yhteistyösuhteita satakuntalaisyritysten kanssa, edistää valmistuvien maisterien ja diplomi-insinöörien työllistymistä Satakuntaan sekä edistää akateemista yrittäjyyttä.
  • Research.fi - Suomen koulutukseen, tutkimukseen ja innovaatiotoimintaan liittyviä avaintilastoja sekä tieteen asemaa ja merkitystä yhteiskunnassa kuvaavia tilastoja