Olet täällä

Yliopistokeskus uudistuu



Tavoitteena säästöt ja toimivampi kokonaisuus

Porin yliopistokeskuksen johtaja Harri Peltoniemi kertoo, että rakennuksessa on ollut jo pitkään liikaa tyhjää tilaa, muttei asialle voitu tehdä mitään vanhan vuokrasopimuksen aikana. Kesän aikana yliopistokeskuksen nykyisistä noin 10 000 neliöstä nipistetään 1 700 neliötä.

Opiskelijat näkyviin

Peltoniemen mukaan yksi kampuksen selkeimmistä ongelmakohdista on ollut aula ja se, ettei opiskelijoita juuri talossa näe. Kapea aula on ollut lähinnä läpikulkukäytävä.

- Pääaulaan tehdään 'opiskelijalounge', joka pitää sisällään niin opiskelijapalvelut, yhteisiä tiloja oleskeluun ja työskentelyyn sekä muun muassa huoneen sähköisiä tenttejä varten.


- Tilaa myös laajennetaan ja avarretaan, tuodaan elävyyttä ja viihtyisyyttä sisääntuloon.

Paljon turhaa tilaa

Aulan lisäksi myös opiskelutiloja järkeistetään. Eniten muutoksia tulee toiseen kerrokseen, josta auditorio saa väistyä kokonaan.

- Oikeastaan koskaan kaikki auditoriot eivät ole olleet samaan aikaan käytössä, joten toiseen kerrokseen tehdään audiotoriosta neljä uudentyyppistä luokkahuonetta, jotka ovat muuntautumiskykyisiä Ideasataman tapaan. Toisesta kerroksesta luovumme valtaosasta joen puolella sijainneita luokkatiloja.

Vaikka muutostyöt nostavat hieman neliövuokraa, on Peltoniemen mukaan säästö merkittävä neliömäärän pienenemisen vuoksi. Muutostyöt alkavat jo huhtikuussa, tavoitteena on saada valmista syksyyn mennessä.

- Toiveissa on että opiskelijoiden tullessa takaisin taloon täällä olisi valmista.

Teksti ja kuvat Iiro Lehtonen