Olet täällä

Vieras Kroatiasta





Kroatian suurlähettiläs Damir Kusen vieraili Porin yliopistokeskuksessa

18.11.2011

Porin Puuvillassa pidetään viikoittain hienoja tilaisuuksia ja seminaareja. Marraskuun 17. päivä auditoriossa mielenkiintoisen luennon piti arvovaltainen kansainvälinen vieras Kroatiasta, tohtori Damir Kusen. Hän on Kroatian Suomen suurlähettiläs ja luennoi Kroatian parhaillaan käynnissä olevasta EU-jäsenhakemuksesta.

Kusen oli innoissaan vierailustaan Porissa ja yliopistokeskuksessa.

- Tämä on erittäin hieno rakennus niin sisältä kuin ulkoa. Kun saavuin tänne, niin joen pinnasta näkyi lähes täydellinen heijastus jokirannasta.

Haastava ja opettava prosessi

Kusen puhui luennossaan EU-jäsenyyden tuomista mahdollisuuksista kuin myös suuresta vastuusta. Kroatian jäsenhakemus on laitettu vireille jo kahdeksan vuotta sitten, ja Kusenin mukaan hakuprosessi on ollut tähän mennessä pidempi kuin millään muulla maalla aiemmin.
- Muilla on kestänyt noin nelisen vuotta. Hakuprosessi on erittäin haastava ja monipuolinen, ehkä jopa hieman yliarvioimme itsemme. Olemme pieni maa, ja viimeiset kuusi vuotta on ollut hienoa kehitystä kohti jäsenyyttä.

Kusenin mukaan tämän hetkisellä aikataululla täysimääräinen EU-jäsenyys on selviö 1. päivä heinäkuuta vuonna 2013.

- Prosessi on vaikea, mutta samalla hieno paikka oppia ja kehittää maata. EU-jäsenyydessä vaaditaan muun muassa 35 eri kategoriaan jokaisen nykyisen jäsenmaan yksimielinen hyväksyntä, siinä on ollut paljon työsarkaa.

Kroatia tuntee vastuunsa

Kusenin mukaan suurimmat mahdollisuudet EU-jäsenyydessä liittyvät viennin ja markkinatalouden kehitykseen. Vastuuta pieni Kroatia on itsenäisyytensä jälkeen ottanut jo monilla rintamilla, mutta tulee kehittämään sitä jäsenyyden myötä entisestään.

- Meillä ei ole isoa armeijaa, mutta lähetämme aina sotilaitamme muun muassa YK-operaatioihin. Tiedämme, kuinka paljon apu vaikuttaa, sillä meitäkin autettiin kriisin hetkillä.

Vastuunotto ja apu tulee Kroatian kohdalla olemaan muutakin kuin sotilaallista.

- Yhtenä esimerkkinä mieleeni tulee tämän jäsenhakemusprosessin oppien siirtäminen. Erilaisia EU-dokumentteja on käännetty 120 000 sivun edestä kroatian kielelle. Naapurimaiden ei kannata aloittaa yli kuuden miljoonan euron projektia alusta, sillä monissa naapureissa kroatian kieltä ymmärretään hyvin.

Kroatia on lähes valmis maa EU-jäseneksi. Kusenin mukaan koko prosessin ajan maan johto on ollut kiinnostuneita kansan mielipiteestä.

- Lokakuun mielipidemittauksessa 47 prosenttia oli ehdottomasti liittymisen puolella, ja yhteensä yli 60 prosenttia kannatti. Uskomme, että lopullisessa äänestyksessä yli 60 prosentin määrät ylittyvät, Kusen totesi.



Teksti: Iiro Lehtonen
Kuvat: Mikko Viitapohja