Väitös: Demoskene on säilyttänyt elinvoimaisuutensa

Turun yliopiston tiedoteTkL, TaM Markku Reunanen lähestyi Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessaan demokulttuuria kolmesta eri perspektiivistä: yhteisöllisyyden, luovien teosten ja teknologiasuhteen kautta. Kansainvälisestikin edelleen...

Turun yliopiston tiedote

TkL, TaM Markku Reunanen lähestyi Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessaan demokulttuuria kolmesta eri perspektiivistä: yhteisöllisyyden, luovien teosten ja teknologiasuhteen kautta. Kansainvälisestikin edelleen harvinainen väitöskirja luo demoskenestä kuvan meritokraattisena yhteisönä, joka omaksuu teknologiaa omissa, kilpailun ja tekijyyden värittämissä puitteissaan.
 
Demoskene on digitaalisen kulttuurin muoto, jonka historia ulottuu jo kolmenkymmenen vuoden taakse. Erityisen vahvaa demoharrastus on ollut Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa, vaikka aktiivisia saarekkeita on ollut paikoitellen muuallakin. Yhteisön juuret ovat 1980-luvun alun varhaisten kotitietokoneiden löyhästi järjestäytyneessä ohjelmistopiratismissa, jonka myötä pelikopiot liikkuivat paitsi Euroopan maiden välillä, myös Yhdysvaltoihin ja takaisin. Tässä yhteydessä "demo" viittaa tietokoneohjelmaan, joka luo katsojalle audiovisuaalisen esityksen sekä esittelee tekijöidensä osaamista.

Turun yliopistossa tarkastettavassa digitaalisen kulttuurin väitöskirjassaan Markku Reunanen kartoittaa ennestään tutkimattomia demoskenen alueita, kuten minimaalisen pienet, neljän kilotavun introt ja piraattien tekemät nk. kräkki-introt, jotka koristivat pelien alkua. Toinen keskeinen teema on teknologian kulttuurinen omaksuminen.

– Vaikka kyseessä ovatkin erityisen osaavat tietokoneen käyttäjät, eivät "skenerit" omaksu uusia laitteita sen nopeammin kuin muutkaan: tekijyyttä ja osaamista korostava kulttuuri voi pikemminkin jarruttaa prosessia, ja toisaalta tekninen ymmärrys mahdollistaa myös kriittiset asenteet, Reunanen sanoo.

Tutkimus piirtää yhteisön kehityskaaren

Reunanen on itsekin pitkän linjan demoharrastaja, kuten monet muutkin aihetta tutkineet – voidaan hyvin sanoa, että yhteisön oma historiankirjoitus on laajentunut sen omilta foorumeilta kohti akateemista maailmaa.

– Itselle läheisen aiheen tutkimisessa on sekä hyötynsä että vaaransa; oma syvällinen ymmärrys säästää aikaa tutustumisvaiheessa ja tarjoaa vertailukohtia löydöksille, mutta samaan aikaan on tarpeen kyseenalaistaa kaikki "jo valmiiksi tietämänsä", tutkija pohtii.

Väitöskirjan tutkimusmateriaali on varsin monimuotoista. Se koostuu haastatteluista, levykelehdistä, tekstitiedostoista, verkkosivuista ja yhteisön tekemistä erilaisista digitaalisista töistä, etenkin demoista sekä introista (kooltaan pienistä demoista). Materiaalin kirjavuuden vuoksi myös tutkimusmenetelmiä tarvittiin useita: teksteille lähilukua ja sisältöanalyysiä, kun taas luovien töiden kohdalla mukana on myös omaan tekemiseen perustuvaa reflektiota.

Tutkimuksen kautta hahmottuu pitkä yhteisön kehityskaari eri vaiheineen: yhteen keräytyminen, käytäntöjen muodostuminen, vakiintuminen ja lopulta tietty etääntyminen.

– Demoskene on kuitenkin säilynyt elinvoimaisena niin teknologisten muutosten kuin sukupolvenvaihdostenkin läpi, eikä se – nostalgiataipumuksestaan huolimatta – ole edelleenkään jähmettynyt muinaismuisto, Markku Reunanen sanoo.

***

TkL, TaM Markku Reunanen esittää väitöskirjansa Times of Change in the Demoscene: A Creative Community and Its Relationship with Technology julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 17.2.2017 klo 12.00 (Turun yliopisto, Porin yliopistokeskus, Auditorio 125, Pohjoisranta 11, Pori).

Vastaväittäjänä toimii apulaisprofessori Carl Therrien (Université de Montréal, Kanada) ja kustoksena yliopistonlehtori, dosentti Petri Saarikoski (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen.

TkL, TaM Markku Reunanen on syntynyt vuonna 1976 ja kirjoittanut ylioppilaaksi Vammalan lukiossa 1995. Hän on suorittanut DI-tutkinnon Tampereen teknillisessä korkeakoulussa 2002, taiteen maisterin tutkinnon Taideteollisessa korkeakoulussa 2005, sekä tekniikan lisensiaatin tutkinnon Aalto-yliopistossa 2010. Reunanen työskentelee vuorovaikutteisen visualisoinnin lehtorina Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Väitöksen alana on digitaalinen kulttuuri.

Väittelijän yhteystiedot: p. 050 539 3321, markku.reunanen@iki.fi
Väittelijän kuva: https://apps.utu.fi/media/vaittelijat/reunanen_markku.jpg
Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: http://www.doria.fi/handle/10024/130915

Markku Reunanen