Olet täällä

Terveisiä maailmalta: Kulttuuria, matkailua ja vieraanvaraisuutta Amsterdamissa

12.12.2016

Porin yliopistokeskuksen tutkijat osallistuvat aktiivisesti kansainvälisiin konferensseihin. Esittelemme loppuvuoden aikana konferenssimatkojen antia, tunnelmia ja kohtaamisia tutkijoiden itsensä kertomana. Matkastaan kertoo seuraavaksi yliopistotutkija Arja Lemmetyinen (TuKKK).

Kulttuuria, matkailua ja vieraanvaraisuutta Amsterdamissa

Amsterdamissa marraskuussa 2015 pidetyllä konferenssilla Heritage, Tourism and Hospitality International Conference, on tavallaan juurensa Porissa. Konferenssin ”sielu” ja sen tieteellinen johtaja on emeritus professori Frank Go, Rotterdam School of Management -yliopistosta, jonka kanssa olen tehnyt tiivistä yhteistyöstä jo yli kymmenen vuoden ajan. Yhteistyö on johtanut rikkaisiin kontakteihin laajassa verkostossa, yhteisiä artikkeleita ja osallistumista hänen monien kirjojensa kirjoittamiseen tai toimittamiseen (Place Branding Yearbook 2010-12 ja Harnessing Place Branding through Cultural Entrepreneurship, 2015). Professori Go oli myös järjestämässä Porissa vuonna 2012 pidettyä Cultural Entrepreneurship Conferencea, jossa yhdistyi kulttuurinen yrittäjyys ja paikan markkinointi. Tämä Porissa pidetty konferenssi siis viitoitti tietä tuleville HTHIC-konferensseille.

Samat teemat olivat mukana myös artikkelissamme, jonka esitimme yhdessä kollegani, projektitutkija Lenita Niemisen ja Euran kunnan hallinto- ja henkilöstöpäällikön, Johanna Aallon kanssa. Olemme tehneet jo usean vuoden ajan yhteistyötä Euran kunnan kulttuuritoimenjohtajan Sirpa Wahlqvistin kanssa ja nyt tämä yhteistyömme kulminoitui Amsterdamissa esitettyyn ja sittemmin Amsterdamin yliopiston julkaisusarjaan hyväksyttyyn tieteelliseen artikkeliin, jonka teemana oli käsitellä kulttuurisia verkostoja.  Artikkeli toi kansainvälisen tiedeyhteisön tietoon paitsi Porin yliopistokeskuksen tutkijoiden taustaorganisaationa, myös empiriansa avulla Kauttuan Ruukinpuiston, jonka kehittämisessä virkistys- ja kulttuurikohteeksi sekä asukkaille että matkailijoille on Euran kunta ja kulttuuritoimi ottanut selkeästi koordinoivan roolin ja saanut hankkeelleen rahoitusta Leader Pyhäjärviseutu ry:ltä. 

Amsterdamin yliopisto tarjosi hienot puitteet konferenssille, mutta järjestäjät halusivat antaa osallistujille vielä enemmän. Toisen konferenssi-iltapäivän istunnot pidettiin kulttuurisissa kohteissa, joissa yhteiskehittämisen hengessä eri tieteenalojen asiantuntijat ideoivat korttelin kahvilan workshopissa yhdessä kulttuuritoimijoiden kanssa, miten kohteesta voisi tehdä vielä kiinnostavamman, erottuvamman ja ikimuistoisemman kokemuksen kävijöille. Käyntikohteena oli muun muassa Het Schip -museo, jonka erikoisessa arkkitehtuurissa näkyy 100-vuotisen Amsterdamin koulun arkkitehtien kädenjälki. Museolla järjestettiin perusteellisesti opastettu kiertokäynti ja sen päätteeksi ideoitiin muun muassa juhlavuoden tapahtumia.

Aloimme jo hyvissä ajoin ennen Amsterdamin konferenssia lobata seuraavaa konferenssia Poriin. Meidän oli tehtävä lujasti työtä, jotta konferenssin järjestäjät luopuivat ennakkoluulostaan, että Pori on liian syrjässä kansainvälisille osallistujille. Nyt me paikalliset konferenssivastaavat voimme iloksemme kertoa, että olemme saaneet kansainvälisen Heritage, Tourism and Hospitality -konferenssin järjestettäväksemme Porissa ensi vuoden syyskuussa (27.-29.9.2017).  Pyrimme myös saamaan sen osaksi Suomen 100-vuotisjuhlan tapahtumia.

Arja Lemmetyinen, yliopistotutkija, Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikkö

 

Arja Lemmetyinen, amsterdam

Hotelli Lloydin design sopi hyvin kulttuurisen konferenssimatkan henkeen. Kuvassa vasemmalta Leader Pyhäjärviseutu ry:n toiminnanjohtaja Marja Kares-Oksman, projektitutkija Lenita Nieminen ja Euran kunnan hallinto- ja henkilöstöpäällikkö Johanna Aalto.