Olet täällä

SAVE THE DATE: Pohjanlahden tulevaisuusseminaari 18-19.9.2018 Vaasa

4.04.2018

Paikka: Åbo Akademi, Rantakatu 2, Vaasa

Ympäristön muutos ja lisääntyvä ihmistoiminta vaikuttavat Pohjanlahteen enenevässä määrin. Hyvän suunnittelun avulla voimme lieventää vaikutuksia ja ylläpitää Pohjanlahden ympäristön hyvää tilaa. Merialueen kestävää suunnittelua varten tarvitaan korkealaatuista tietoa ympäristön tilasta, merellisten elinkeinojen kehityksestä ja näiden ympäristövaikutuksista. STN-rahoitteinen SmartSea-projekti järjestää Vaasassa kaksipäiväisen seminaarin ja työpajan, jossa käsitellään Pohjanlahden sinistä kasvua, meriympäristön aluesuunnittelua ja ympäristömuutosta.

Seminaari koostuu kahdesta osasta: Ensimmäinen päivä 18. syyskuuta pidetään englanniksi ja on luonteeltaan tieteellisempi, mutta myös tiedon käyttäjät ovat hyvin tervetulleita osallistumaan. Ensimmäisen päivän ohjelma koostuu pääpuheenvuoroista, lyhyistä alustuksista ja paneelikeskusteluista aiheinaan ilmastonmuutos, merten aluesunnittelu, maailmanlaajuiset megatrendit ja teknologiat.
Toinen päivä on kohdennettu tiedonkäyttäjille, kuten suunnittelijoille ja yksityisille yrityksille. Sen ohjelma koostuu lyhyistä alustuksista ja työpajasta ja pidetään suomeksi.
Kutsumme myös teollisuuden ja muiden soveltuvien organisaatioiden jäseniä esittelemään seminaarissa toimintaansa pientä maksua vastaan.

Lisää informaatiota päivitetään tänne: http://smartsea.fmi.fi/future-of-the-gulf-of-bothnia-seminar/

Brahea Centre
Centre for Maritime Studies
20014 University of Turku
Tel. +358-40-8019206
sari.repka@utu.fi
mkk.utu.fi

****************************

SAVE THE DATE: Future of the Gulf of Bothnia seminar 18-19th September 2018 Vaasa Finland

Venue: Åbo Akademi, Rantakatu 2, Vaasa

Gulf of Bothnia is under conflicting pressures due to environmental change and increasing human activities. By good planning we can mitigate the effects and sustain the good environmental status of the Gulf of Bothnia. For sustainable planning of the sea area, we need high quality information about the state of the environment, the development of marine industries and their environmental impact. STN-funded SmartSea project will organize a two-day seminar and workshop in Vaasa dealing with blue growth, maritime spatial planning and environmental change of the Gulf of Bothnia.
The seminar consists of two-parts: The programme of the first day 18th of September is in English and is more scientific in nature. However, also end users of the information are most welcome. The programme consists of keynote lectures, short introductory presentations and panel discussions on climate change, global megatrends and technologies.
The second day is targeted to the end users of information such as planners and private companies. It consists of short introductory presentations and a workshop.  The presentations will be given in Finnish.
We also invite members of industry and other fitting organizations to present their activities in the seminar for a small fee.

More info will be updated here: http://smartsea.fmi.fi/future-of-the-gulf-of-bothnia-seminar/

Brahea Centre
Centre for Maritime Studies
20014 University of Turku
Tel. +358-40-8019206
sari.repka@utu.fi
mkk.utu.fi