Satamittari: Satakunnan seutukuntien kilpailukyky parantunut merkittävästi – Rauma jo viiden parhaan joukossa

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön kehittämässä kilpailukykymittaristossa tarkastellaan Suomen 70 seutukunnan menestymistä vuosittain kuuden tekijän avulla. Ne ovat työn tuottavuus, työllisyysaste, innovatiivisuus, koulutustaso,...

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön kehittämässä kilpailukykymittaristossa tarkastellaan Suomen 70 seutukunnan menestymistä vuosittain kuuden tekijän avulla. Ne ovat työn tuottavuus, työllisyysaste, innovatiivisuus, koulutustaso, yritysdynamiikka ja teollisuusvaltaisuus. Ne kuvaavat osaltaan alueen kykyä tuottaa arvonlisäystä (BKT:tä). Tuorein vuosi on 2014.

Suomen kilpailukykyisimmät seutukunnat ovat järjestyksessä Porvoo, Vaasa, Helsinki, Tampere, Rauma, Oulu, Turku, Etelä-Pirkanmaa, Hämeenlinna ja Pietarsaari.

Rauman seutukunta on Suomen kärkipäässä sijalla 5 korkean työn tuottavuuden, teollisuusvaltaisuuden sekä innovatiivisuuden ansiosta ja aiemmin heikohko yritysdynamiikka on parantunut huomattavasti. Nousua on kahdeksan pykälän verran edellisvuodesta.

Porin seutukunta on sijalla 12. Sijaluku kohosi edellisvuodesta kolme pykälää. Myönteisinä piirteinä erottuvat Rauman tapaan korkeahko työn tuottavuus, teollisuusvaltaisuus ja innovatiivisuus.      

Pohjois-Satakunta sijoittuu sijalle 44, jossa on nousua vuodesta 2013 yhdeksän sijaa. Seutukunta on siten Suomen kovimpia nousijoita. Alueen innovatiivisuus, työn tuottavuus ja teollisuusvaltaisuus ovat kuitenkin selvästi parempia kuin sijaluku antaisi olettaa, sillä ne ovat seutukuntien mediaania (keskimmäistä arvoa) selvästi korkeammat. Seutukunta onkin kokoluokassaan varsin kilpailukykyinen.

Vuoden 2014 kovimmat nousijat olivat Pohjois-Lappi (nousua 17 sijaa), Mikkeli (+9), Pohjois-Satakunta (+9), Mariehamns stad (+8), Rauma (+8), Riihimäki (+8), Kyrönmaa (+6) ja Rovaniemi (+6). Kymmenen parhaimman listalla tapahtui seuraavia muutoksia:

Porvoon seutukunta on kohonnut jälleen ykköseksi edellisvuoden nelossijalta yritysdynamiikan huiman nousun ansiosta. Vaasan seutukunta on pudonnut kakkoseksi yritysdynamiikan heikennyttyä seutukuntien mediaanin tuntumaan.

Helsingin seudun valtteja ovat Suomen vahvin yritysdynamiikka ja korkein koulutustaso. Ne riittävät kolmossijaan, joka on pykälän aiempaa matalampi. Ainoastaan teollisuusvaltaisuus jää maan heikoimpien joukkoon. Tampere on pudonnut edellisvuodesta pykälän verran nelossijalle. Sen vahvuuksia ovat innovatiivisuus, koulutustaso ja yritysdynamiikka.

Rauman seutukunta on noussut vitossijalle vahvuutenaan työn tuottavuus ja teollisuusvaltaisuus. Tämä kuvaa alueen kykyä menestyä haastavissa olosuhteissa, jota myös teollisuuden monipuolinen rakenne osaltaan tukee. Kuutossijan pitäneen Oulun seutukunnan parhaita puolia ovat Suomen toiseksi korkeimmat yritysdynamiikka, innovatiivisuus ja koulutustaso. Sen sijaan työllisyysaste ja teollisuusvaltaisuus jäävät keskitasoa heikommiksi. 

Turun seutukunta on noussut kolme sijaa sijalle seitsemän. Alueen myönteisiä piirteitä ovat koulutustaso, innovatiivisuus ja edelleen voimistunut yritysdynamiikka. Etelä-Pirkanmaa erottuu edukseen teollisuusvaltaisuudellaan ja yritysdynamiikallaan. Alueen innovatiivisuus heikkeni vuoden aikana selvästi, ja kokonaissijoitus putosi kolme sijaa.

Yhdeksänneksi sijoittuva Hämeenlinna pärjää edelleen tasaisuudella ilman selkeitä heikkoja lenkkejä. Alueen sijoitus heikkeni kuitenkin vuoden aikana pari sijaa lähinnä innovatiivisuuden hiipumisen vuoksi. Pietarsaaren seutu on tippunut vuoden aikana sijalta 8 sijalle 10. Putoamisen taustalla piilee vaisu yritysdynamiikka. Vuoden 2014 aikana TOP 10:stä on pudonnut Lappeenranta sijalle 11 lähinnä teollisuusvaltaisuuden heikkenemisen vuoksi.

Lisätietoja Suomen seutukuntien kilpailukyky 2014 -sivulta, jossa on tarkemmin käyty läpi seutukuntien kilpailukykyä.

SATAMITTARI on Satakunnan maakuntaa kuvaava julkinen tietopankki, johon kootaan Satakuntaa koskevaa tilasto-, tutkimus- ja ennakointitietoa. Satamittari tarkastelee ajankohtaisesti alueen elinkeinoelämän kehitystä ja tarjoaa kattavasti Satakunnan kehitykseen liittyvää tietoa.

Aluetietoa ajankohtaisesti http://www.satamittari.fi/

Lisätiedot:
aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen
7.7. asti 044 711 4350
8.7.–10.8. 040 866 7670