Porin yliopistokeskuksen Pulmaperjantai-konsepti vetosi satakuntalaisyrityksiin

Porin yliopistokeskus on lanseerannut osana UCPori Klubin toimintaa Pulmaperjantai-konseptin satakuntalaisyrityksille. Pulmaperjantai on Tampereen teknillisen yliopiston ideoima palvelu, jossa yliopiston tutkijat ja muut asiantuntijat antavat...

Porin yliopistokeskus on lanseerannut osana UCPori Klubin toimintaa Pulmaperjantai-konseptin satakuntalaisyrityksille. Pulmaperjantai on Tampereen teknillisen yliopiston ideoima palvelu, jossa yliopiston tutkijat ja muut asiantuntijat antavat suunnittelu- ja ideointitukea erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille.

Markkinoinnilla tavoiteltiin yrityksiä, joissa etsitään uusia näkökulmia ja ulkopuolista apua esimerkiksi tuoteidean, laiteprototyypin tai kehittämisajatuksen viimeistelyssä. Kaikkiaan kuusi yritystä tarjoutui esittelemään pulmansa yliopistokeskukselle. Muun muassa Punaisen Ristin Satakunnan piirin, Idearäätäli Oy:n ja Happy Company Oy:n pulmien pureskeluun on nyt koottu monialainen asiantuntijaryhmä. Pulmaperjantai-keskustelut käydään suljetuin ovin, eikä yritysten tietoja tai kysymyksiä luovuteta eteenpäin. Yhteistyötä voidaan jatkaa esimerkiksi opinnäytetyöllä tai yhteisellä hankkeella.

Porin yliopistokeskuksen johtaja Jari Multisilta iloitsee siitä, että yliopistojen ja elinkeinoelämän vuorovaikutusta voidaan lisätä UCPori Klubin toiminnan kautta:
- Porin yliopistokeskuksen yksiköt tarjoavat kansallisen kilpailukyvyn haasteisiin uusia luovia ratkaisuja osaamisen, tieteen ja innovaatioiden sekä yritysten ja palveluiden rajapinnalta. Niiden merkitys alueen osaamisen uudistajina korostuu.

 

Lisätietoa:
Jari Multisilta
johtaja, Porin yliopistokeskus

Lue lisää UCPori Klubin toiminnasta
Katso video UCPori Klubin toiminnasta