Olet täällä

Pointer luovutti kannanoton opetusministeri Krista Kiurulle

3.12.2013

Pointer luovutti kannanoton opetusministeri Krista Kiurulle

Pointerin hallitus luovutti opetusministeri Krista Kiurulle kannanoton maanantaina 2.12.2013 koskien Porin yliopistokeskuksen tulevaisuutta. Ministeri Kiuru vastasi opiskelijoille, ettei ole unohtanut Porin yliopistokeskusta ja on samaa mieltä kannanotossa esille nostamistamme asioista.


Minne matka, Porin yliopistokeskus?

Porin ylioppilasyhdistys Pointer ry ilmaisee huolensa opetusministerille Porin filiaalien tulevaisuudesta. Yliopistokeskus on 3800 opiskelijan, 180 asiantuntijan sekä neljän yliopiston verkostomainen ja monitieteinen tiede- ja taideyhteisö. Jo vuosia ovat kuitenkin supistukset seuranneet toisiaan.

Tampereen teknillinen yliopisto lopetti ylioppilaspohjaisen sisäänottonsa vuonna 2006. Tampereen yliopisto ei ole vastaanottanut ylioppilaspohjaisia opiskelijoita vuodesta 2013. Aalto-yliopisto lopettaa maisteriohjelmansa kokonaan ensi vuonna. Lisäksi poikkeukselliset lomautukset vaikuttivat TTY:n Porin toimintaan kuluneena vuonna. Myös tutkinto-ohjelmia tiivistetään entisestään. Ylioppilaspohjaista sisäänottoa on vain Turun yliopistolla, joka vähenee kauppakorkeakoulun osalta viidenneksen syksyn 2014 haussa. Suunta on läpi linjan huolestuttava kaikkien yliopistojen osalta.

Mikäli yliopistokeskuksen kampus jatkaa tyhjenemistään, onko Porin yliopistokeskuksella tulevaisuutta ylipäätään? Yliopistotason koulutuksen arvoa Satakunnalle ei ylläpidä yhteiskampus ammattikorkeakoulun kanssa tai Porin yliopistokeskuksen muuttaminen täydennyskoulutuskeskukseksi. Satakunta työllistää hyvin ja tarvitsee akateemista osaamista. Ylioppilaspohjainen sisäänotto pitää nuoria maakunnassa ja tuo niitä muualta lisää.

Pyydämme opetusministeriötä ottamaan huomioon Porin yliopistokeskuksen moniarvoisuuden ja takaamaan toiminnan jatkuvuuden myös tulevaisuudessa. Porin yliopistokeskus on merkittävä toimija satakuntalaisessa korkeakoulukentässä ja opetuksen jatkuminen myös kandidaattitason tutkinto-ohjelmissa pitää taata.