Pekka Stenholm aloitti kauppakorkeakoulun Porin yksikössä yrittäjyyden apulaisprofessorina

Turun yliopiston tiedote
KTT, dosentti Pekka Stenholm aloitti elokuun alussa Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikössä liiketoimintaosaamisen ja yrittäjyyden apulaisprofessorina. Yrittäjyysprofessuuri on Satakunnan korkeakoulusäätiön rahoittama. Apulaisprofessori toimii kiinteässä yhteistyössä Satakunnan korkeakoululaitoksen toimijoiden kanssa ja osallistuu aktiivisesti yrittäjyyden kehittämistoimintaan maakunnassa.

Satakunnan korkeakoulusäätiö on rahoittanut Porin yksikön yrittäjyysprofessuuria lahjoitusvaroin vuodesta 2005 saakka. Säätiö on kerännyt varoja alueen yrityksiltä, yhteisöiltä ja kaupungeilta, ja työssä ovat olleet mukana muun muassa Satakunnan kauppakamari ja Satakunnan Yrittäjät.

Satakunnan korkeakoulusäätiö teki lahjoituksen yrittäjyysprofessuuriin viime vuonna. Keräykseen osallistuivat muun muassa Satakunnan Osuuskauppa, Finda Oy ja Satakunnan OP-liitto.

Apulaisprofessorin tehtäviin kuuluvat opetus ja opetuksen kehittäminen, tutkimus ja tutkimuksen kehittäminen, yhteiskunnallinen vuorovaikutus, kansainvälinen yhteistyö ja alueellinen yhteistyö.

Tehtävään valittu Pekka Stenholm on työskennellyt pitkään Turun yliopiston kauppakorkeakoulun yrittäjyyden tutkimusryhmässä erikoistutkijana. Stenholm on keskittynyt tutkimaan erityisesti alkuvaiheen yrittäjyyttä sekä instituutioiden ja yrittäjyyden välistä suhdetta. Stenholm on työskennellyt aktiivisesti myös yrittäjyyskoulutuksen parissa ja muun muassa luotsannut poikkitieteistä Startup!-kurssia Turun yliopistossa menestyksekkäästi jo vuosien ajan sekä ollut tukemassa yrittäjyyden edistämistä alueellisesti.

Stenholm kertoo tarttuvansa lahjoitusprofessuurin mahdollisuuksiin suurella innolla.

‒ Toivon kykeneväni vahvistamaan Turun yliopiston yrittäjyysstrategian esilläoloa Porin korkeakouluyhteisössä. Haluan osaltani myös tukea opiskelijayrittäjyysyhteisön syntymistä Poriin useiden muiden yliopistopaikkakuntien esimerkkien mukaisesti. Uskon, että tämä edistää yrittäjyyttä alueellisesti ja samalla vahvistaa yrittäjyyden ekosysteemiä Satakunnassa.

 

Lisätietoja:
apulaisprofessori Pekka Stenholm, pekka.stenholm@utu.fi, p. 050 505 6537

Pekka Stenholm

Kuva: Hanna Oksanen/Turun yliopiston viestintä