Kymmenes TiedeAreena entistä tuhdimpana 25.9.

Porin yliopistokeskuksen tutkijoita ja tutkimusta tutuksi tekevä TiedeAreena-yleisötapahtuma 25.9. on tänä vuonna sisällöltään entistä tuhdimpi. Tapahtuman yhteydessä toteutetaan ajankohtaisia tutkimusaiheita esittelevä tutkimusseminaari, jonka kaikki...

Porin yliopistokeskuksen tutkijoita ja tutkimusta tutuksi tekevä TiedeAreena-yleisötapahtuma 25.9. on tänä vuonna sisällöltään entistä tuhdimpi. Tapahtuman yhteydessä toteutetaan ajankohtaisia tutkimusaiheita esittelevä tutkimusseminaari, jonka kaikki 25 suomenkielistä 15-minuttista esitystä on suurelle yleisölle avoimia. Teemoja ovat pelillisyys, sosiaalinen eheys, sosiaalinen media, ihmisen ja ympäristön vuorovaikutus, yrittäjyyskasvatus sekä tutkimusmenetelmät.

Yliopistokeskuksen aulassa voi ihastella #yliopistokaupunkipori-valokuvakilpailun satoa. Klo 12 alkaa johtamisen ja organisoinnin alaan kuuluva KTM Päivikki Kuoppakankaan väitös kunnallisesta liikelaitostamisesta julkisen terveydenhuollon organisaatioissa. Iltapäivällä on lasten vuoro, kun susitutkija Mari Pohja-Mykrä pitää lasten yliopistoluennon ihmisen ja suden yhteisestä elämästä (ennakko-ilmoittautuminen).

Alkuillasta kannattaa piipahtaa Bar Kinossa, jonka lavalla viisi tutkijaa kilvoittelee yleisön suosiosta 10-minuuttisilla Science Slam -esityksillä. Kolmihenkinen raati antaa osallistujille palautetta, mutta voittajan valitsee yleisö huutoäänestyksellä. Ilta jatkuu Ravintola Kirjakaupassa, jossa Porin filosofinen seura isännöi kapakkakeskustelua tieteellisestä viittaamisesta.

TiedeAreena on osa Porin Päivän ohjelmistoa.

Ohjelma ja lisätietoja:
www.tiedeareena.fi
Koordinaattori Maria Väkiparta

TiedeAreena