Follow us
Pikalinkit




Käyntiosoite: Pohjoisranta 11 A
Puh. (02) 627 2700

Uusi kirja rajojen etsinnästä

Julkaisuvapaa 19.12. klo 11

UUSI KIRJA RAJOJEN ETSINNÄSTÄ

'Raja: kohtaamisia ja ylityksiä' -teoksen julkistamistilaisuus
Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksella
tiistaina 19.12. 2006 klo 11, luentosali 267
Osoite: Turun yliopisto, Siltapuistokatu 2, 2. kerros.

Raja on aiheena kiinnostanut viime aikoina laajasti monialaista tutkijapolvea humanistisesta ja luonnontieteellisestä tutkimuksesta taiteen ja teknologian tutkimukseen. Teema vaikuttaa varsin suositulta niin julkaisu- kuin konferenssirintamallakin. Myös kaunokirjallisuuden puolella rajan pohtiminen on noussut parrasvaloihin.

'Raja: kohtaamisia ja ylityksiä' osallistuu tähän ajankohtaiseen keskusteluun nostaen esiin kulttuurinäkökulman. Edustettuina on seitsemän satakuntalaista alan vahvaa asiantuntijaa Porin yliopistokeskuksesta. Teoksessa raja tarkoittaa paitsi fyysistä, ylitettävissä olevaa rajaa, mutta ennen kaikkea kokemusta ja mielentilaa. Artikkeleissa käsitellään rajan kohtaamista ja ylittämistä käyttämällä tapausesimerkkeinä tietoverkkoja ja niiden käyttökulttuureja, kansallisia stereotypioita, historiallista maisemakuvaa ja matkailua. Esimerkkeinä mainittakoon lasten ja nuorten netin käytön rajat ja Internet-riippuvuuden ongelmat. Artikkelit tuovat uuden, kulttuurisen näkökulman mediakasvatuksena tunnettuun ilmiöön. Tarkastelun kohteista nousevat esiin varsinkin nuorten keskuudessa huippusuositut IRC-galleriat. Kirja on jatkoa vuonna 2005 ilmestyneelle ja hyvin menestyneelle 'Koti: kaiho, paikka, muutos' -teokselle.

Artikkelien kirjoittajat työskentelevät Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksella Porin yliopistokeskuksessa.

Lisätietoja:
Petri Saarikoski puh. 0400 534 845, (02) 627 2858
Päivi Granö puh. 040 8649 406, (02) 627 2884

Lehdistötilaisuudessa on jaossa arvostelukappaleita.

Kirjan tarkemmat tiedot: Petri Saarikoski, Päivi Granö ja Riikka Turtiainen (toim): 'Raja: kohtaamisia ja ylityksiä'. Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen julkaisuja 8. Turun yliopisto, Pori. Ykkös-Offset, Vaasa 2006.



Poistu mobiilinäkymästä
Tämän sivun aliasosoite on http://www.ucpori.fi/uusi_kirja_rajojen_etsinnasta



Uutiset

Tapahtumat