Olet täällä

Uudet opiskelijat saivat kasteen



UUDET OPISKELIJAT SAIVAT KASTEEN

27.9.2005

Syksyllä aloittaneet opiskelijat eli fuksit kutsuttiin Pointer ry:n toimesta aloittamaan täysipainoinen opiskelijaelämä. Ensin suoritettiin perinteinen asujen valmistus. Mustat jätesäkit sai vapaavalintaisella tavalla kääriä ympärilleen. Päähineet sen sijaan oli määritelty opintoaloittain, jotta eri tieteenharjoittajat erottuivat ja etenkin jotta joukkueisiin saatiin sekaisin eripäähineisiä opiskelijoita.

Joukkuekilvat käynnistyivät kauppatorilla, jonka jälkeen yliopistokeskuksen johtaja Martti Sinisalmi avasi tilaisuuden teekkarien saunan edustalla. Hän muisteli omia opiskeluaikojaan Tampereella höystäen puhetta aiheeseen sopin detaljein. Toisin sanoen kehotettiin vakavasti keskittymään opiskelun lisäksi oheistoimintaan ja seuraelämään.

Ajatuksena oli saattaa leikkimielisesti ryhmät kisailemaan keskenään. Noin kymmenen hengen joukkueet suorittivat tehtävärasteja eri puolilla kaupunkia ja tarkoituksena tietysti saada suuri määrä pisteitä arvovaltaiselta tuomaristolta. Rasteista suuri osa periytyi aiemmilta vuosilta totutuin teemoin. Illalla Vaakunan yökerhossa paras palkittiin. Joukkue kantoi nimeä Hoidot. Selvittämättä jäi mihin nimivalinta oli perustunut. Todennäköisesti ryhmäsynergia kuitenkin toimi. Loppuilta sujui vapaamuotoisesti opiskelijaelämään perehtyen alkuillan ohjeiden mukaisesti.

teksti ja kuva: Eeva Sinerjoki