|
TTY:n tohtorikoulun tutkijapaikat täytetty
Tampereen teknillisen yliopiston Porin yksikön avoimet tohtorikoulun tutkijapaikat on täytetty. Väitöskirjatöihinsä tutkijoina paneutuvat DI Sari Merilampi ja DI Heli Aramo-Immonen. TTY, Porin yksikön johtaja, professori Pekka Loula arvioi myönnettyjen tutkijapaikkojen edistävän merkittävästi alan tieteellistä perustyötä Porissa. On hienoa, että Porin tohtorikoulussa on ensimmäisen kerran samanaikaisesti kaksi tutkijaa täysipainoisessa väitöskirjatyössä, sanoo Pekka Loula, ja on erityisen tyytyväinen, että nuorella, lupaavalla tutkijalla, Sari Merilammella, on mahdollisuus paneutua väitöstutkimukseensa kolmen vuoden ajan. Heli Aramo-Immonen on väitöskirjassaan jo viimeistelyvaiheessa ja se valmistunee ensi vuonna.
DI Sari Merilammen väitöstutkimus keskittyy painettavaan elektroniikkaan sekä sen mahdollisuuksiin ja rajoituksiin suurilla taajuuksilla ja haastavissa kohteissa. Tärkeitä seikkoja tällä alueella ovat uudentyyppiset materiaalit, johdinkuvioiden painotekniikat, sekä painettavat komponentit ja signaalijohtimet. Päätavoitteena on tutkia uudentyyppisille liitosalustoille erilaisilla painotekniikoilla kehitettyjen ja valmistettujen johdinkuvioiden ja komponenttien toimivuus ja soveltuvuus suurille taajuuksille. Tieteellisenä fokuksena on erityisesti selvittää alustamateriaalin, johdinmateriaalin ja sähkömagneettisten kenttien vuorovaikutukset ja yhteensovittaminen. Työn lopullisena tavoitteena on tuotteiden toiminnallisuuden ja älykkyyden lisääminen ympäristöystävällisesti ja kustannustehokkaasti tuotteisiin integroidun elektroniikan avulla. Tutkimuksessa käytetään uudentyyppisiä valmistustekniikoita (painotekniikat) elektroniikan valmistukseen. Lisäksi käytetään uudentyyppisiä johdinmateriaaleja musteina, esimerkkinä hopeananopartikkelimuste. Myös alustamateriaalit ovat uusia, esimerkkinä paperi. Tällaisten sovellusten toiminta on heikosti tunnettua ja toiminnan tutkiminen suurtaajuusalueella on vielä harvinaista.
DI Heli Aramo-Immonen viimeistelee väitöskirjaansa, joka käsittelee monimutkaisen hankekokonaisuuden, megaprojektin, hallintaa. Tutkimus on aloitettu osana TEKESin rahoittamaan MERIKE-tutkimushanketta toukokuussa 2004. Tutkimuksessa on kehitelty konstruktiota, jonka avulla voidaan analysoida projektin johtamiseen vaikuttavia laadullisia parametrejä. Tutkimukseen osallistuu toistakymmentä suomalaista metallialan yritystä. Kaikki yritykset edustavat tietointensiivistä, joko osaamiseen tai asiantuntijuuteen erikoistunutta yritystä. Tästä syystä organisaation osaamisen ja oppimisen näkökulma on keskeinen osa koko tutkimusta.
Lisätietoja TTY Porin yksikön tutkimustoiminnasta ja tutkijapaikoista antaa yksikön johtaja, professori Pekka Loula, puh. 040 826 2740, sähköposti: pekka.loulatut.fi
Lisätietoja väitöstutkimuksistaan antavat: DI Sari Merilampi, puh. 040 826 2817, sähköposti: sari.merilampitut.fi DI Heli Aramo-Immonen, puh. 0400 393 516, sähköposti: heli.aramo-immonenjakk.fi
Tampereen teknillisen yliopiston Porin yksikön tiedote 26.5.2008
|
|