Käyntiosoite: Pohjoisranta 11 A
Puh. (02) 627 2700
|
Syksyn 2007 varustamobarometri julkistettu
|
Varustamobarometri: Suhdannehuippu näkyvissä?
Shortsea Promotion Centre (SPC) Finlandin varustamobarometri kartoittaa kaksi kertaa vuodessa varustamojen ylimmän johdon näkemykset merikuljetusten ja varustamoalan kehityksestä. Talouden suhdannekäänteet näkyvät nopeasti merenkulkualalla.
Kysely lähetetään Suomen Varustamoyhdistyksen, Rahtialusyhdistyksen ja Ålands Redarföreningin jäsenvarustamoille sekä tärkeimmille em. yhdistyksiin kuulumattomille suomalaisille varustamoille, jotka kuljettavat rahtia ulkomaanliikenteessä. Kysely toteutettiin loka-marraskuun vaihteessa 2007. Teemakysymyksen aiheena oli luotsauspalveluiden turvaaminen.
Suhdannehuippu näkyvissä?
Merikuljetusten noususuhdanne on jatkunut viimeisen puolen vuoden aikana odotettua voimakkaampana. Merikuljetusmarkkinoiden suhdanteita kuvaava, saldolukuun perustuva aikasarja on ollut voimakkaasti nouseva koko sen ajan, kun barometrikyselyitä on toteutettu eli vuoden 2006 keväästä lähtien.
Suhdanteet ovat siten jatkuvasti parantuneet. Myös tulevaa puolivuotiskautta ennustava saldoluku on selvästi positiivinen. Yli puolet vastaajista ennakoi, että suhdanteet paranevat jonkin verran seuraavan puolen vuoden aikana.
Ennusteen saldoluku on kuitenkin selvästi alhaisempi kuin viimeisen puolivuotiskauden saldoluku. Tämä voi merkitä suhdanteen kääntymistä laskuun.
Yksityiskohtaisempien indikaattorien tarkastelu ei ennusta merkittävää muutosta, joskin suhdannenousu saattaa hidastua. Esimerkiksi kuljetuskysynnän, rahtihintojen ja liikevaihdon ennusteiden saldoluvut ovat hieman pienempiä kuin toteutuneen kehityksen saldoluvut. Kuitenkin esimerkiksi 65 prosenttia vastaajista olettaa kuljetuskysynnän edelleen kasvavan ja 59 prosenttia vastaajista ennakoi rahtihintojen nousevan jonkin verran seuraavan puolen vuoden aikana. Meritse tapahtuvan tuonnin ennakoi kasvavan 71 prosenttia vastaajista ja viennin 59 prosenttia vastaajista.
Kilpailu merikuljetusmarkkinoilla on hieman lieventynyt. Kapasiteetin rajallisuus koetaan kuitenkin merkittäväksi kasvun esteeksi. Sen on maininnut kasvun esteeksi 41 prosenttia vastaajista. Kapasiteettipulaa pyritään poistamaan investoinneilla. Investoinnit alushankintoihin kasvavatkin edelleen voimakkaasti. Kolme neljäsosaa vastaajista uskoi alushankintainvestointien kasvavan seuraavan kahden vuoden aikana.
Osaavaa miehistöä tarvitaan
Myönteistä kehitystä varjostaa kustannusten nousu. Barometrissä seurataan sekä polttoaineen että miehistökustannusten hintakehitystä. Kaikki vastaajat ilmoittivat, että polttoöljyn hinta on noussut viimeisen puolen vuoden aikana.
Suurin osa vastaajista (71 %) arvioi hinnan nousevan edelleen. Polttoöljyn hinnan kehitystä on varsin vaikeaa arvioida, koska se liittyy maailmanpoliittiseen ja taloudelliseen tilanteeseen.
Suomen lipun alla purjehtivien alusten miehistökustannukset ovat nousseet edelleen. Kustannusten nousu on kuitenkin kaudella 2/07 ollut ulkomaisen lipun alla suhteellisesti voimakkaampaa kuin Suomen lipun alla purjehtivissa aluksissa. Seuraavan puolen vuoden aikana miehistökustannukset nousevat suurin piirtein yhtä voimakkaasti molemmissa tapauksissa. Pula osaavasta työvoimasta jatkuu. Se on ylivoimaisesti merkittävin kasvun este varustamoalalla. Sen nimesi kasvun esteeksi 15 varustamoa eli 88 prosenttia vastanneista.
Merenkulkupolitiikalta odotetaan ratkaisuja
Saldoluvun aikasarjatarkastelun perusteella Suomen merenkulkupolitiikka on hieman heikentynyt. Eräät vastaajat kokevat, että uudistukset ovat hidastuneet.
Tosin prosenttitarkastelun perusteella 71 prosenttia vastaajista arvioi, että merenkulkupolitiikka on säilynyt ennallaan. Vastaajista 63 prosenttia katsoo, että suomalaisten varustamoiden markkinaosuus laskee seuraavan vuoden aikana Suomesta lähtevien ja Suomeen tulevien kuljetusten osalta.
Luotsaus jakaa mielipiteitä
Syksyn aikana merenkulkupiireissä on keskusteltu luotsauksen avaamisesta kilpailulle. Teemakysymyksen avulla kartoitettiin vastaajien mielipidettä siitä, pitäisikö valtion turvata luotsaus kaikkiin kauppamerenkulun satamiin.
Vastaukset jakautuivat tasan puolesta ja vastaan. Vastauksissa korostettiin muun muassa sitä, että pitää olla taho, joka takaa luotsauksen teollisuussatamiin ja pieniin satamiin. Toisaalta korostettiin sitä, että palveluiden turvaaminen ei sulkisi pois toiminnan avaamista kilpailulle.
Koko barometriraportti on saatavissa SPC Finlandin internetsivulta http://www.shortsea.fi
Lisätietoja: Tutkija Pekka Sundberg SPC Finland puh. (02) 333 8104, GSM 040-351 0507 pekka.sundberg shortsea.fi
Tiedotuspäällikkö Riitta Pöntynen SPC Finland puh. (02) 333 8103 , GSM 040-351 0476 riitta.pontynen shortsea.fi
Professori Juhani Vainio SPC Finlandin johtokunnan pj. puh. (02) 281 3301,GSM 0400-799 598 juhani.vainio utu.fi
SPC Finland on osa Turun yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskusta, ja toimii sen Porin yksikössä, Porin yliopistokeskuksessa.
Turun yliopiston tiedote 20.11.2007
20.11.2007
|
|
Poistu mobiilinäkymästä
Tämän sivun aliasosoite on
http://www.ucpori.fi/syksyn_2007_varustamobarometri_julkistettu_
|
Uutiset
Tapahtumat
|
|