Olet täällä

Selkämeren teemavuosi




Selkämeren suojelu yhteiseksi asiaksi

23.3.2009

Luentoja, näyttelyitä, retkiä, seminaareja, kulttuuritapahtumia, elokuvakilpailu…Kohta kokonaisen vuoden kestäneeseen Selkämeren teemavuoteen mahtuu monenlaisia tapahtumia, joilla tietoisuutta Selkämerestä ja sen tilasta lisätään.

– Teemavuoden tavoitteena on nostaa Selkämeri ihmisen, ympäristön ja tulevaisuuden huomion ja kiinnostuksen kohteeksi, kertoo koordinaattori Pirjo Pihlainen koordinoinnista vastaavasta Turun yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen Porin yksiköstä.

– Selkämeri on jäänyt yleisessä keskustelussa Saaristomeren ja Itämeren varjoon. Tämän teemavuoden yhtenä tarkoituksena on herättää aktiivista keskustelua ja toimintaa alueella myös Selkämeren suojelemiseksi.

Monenlaisia hankkeita

Selkämeri-hankkeen toteuttajia ovat rannikkokunnat ja -kaupungit Eurajoki, Merikarvia, Rauma ja Pori sekä Lounais-Suomen ympäristökeskuksen SATAVESI-ohjelma, Satakuntaliitto sekä Perinnelaivayhdistys Ihana ry.

– Samaan aikaan teemavuoden kanssa on edistetty monia Selkämereen liittyviä hankkeita, joista yksi on esimerkiksi Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksen (SEKK) toteuttama Selkämeri ja minä –elokuvakilpailu. Myös Satakunnan Museolla on käynnissä oma elokuvahankkeensa ”Lento yli Selkämeren”, jonka toteutuksessa on mukana YLE, ja jota suunnitellaan myös kansainväliseen levitykseen, Pihlainen kertoo.

Selkämeri-aiheen tiimoilta on myös julkaistu kirja ”Miten voit Selkämeri?”, jonka tekstit ovat Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen opiskelijan Elina Mustalammen käsialaa.

Erilaisia elokuvia

Ari Impola SEKK:sta on ollut mukana toteuttamassa elokuvakilpailun tuotantoja, joita tähän mennessä on toteutettu seitsemän kappaletta. Elokuvien tekijöissä on hyvin erilaisia ihmisiä. On lapsia, keski-ikäisiä miehiä, erityisryhmiä…

– Mukana on näin ollen myös hyvin erilaisia elokuvia, joista kuvastuu hyvin paitsi satakuntalainen omaehtoinen ruohonjuuritason kulttuuritoiminta myös se, miten eri tavoilla ihmiset suhtautuvat Selkämereen. Monet muistelevat lapsuuttaan 50–60 vuoden takaa ja pohdiskelevat samalla maailman muuttumista. Toisaalta mukana on myös esimerkiksi Pentti Syrjälän 12 minuutin elokuva ”Hiljaisuuden tankoja”, joka kertoo keski-ikäisen miehen kaipuusta elämänmuutokseen, Ari Impola kertoo.

– Näiden lisäksi neljä elokuvaa on vielä tekeillä. Luvialta on muun muassa valmisteilla leffa, jossa tutkitaan raavaiden äijien suhtautumista mereen kuorolaulujen kautta. Tulossa on hyvin mielenkiintoinen elokuva, Impola valottaa.

Loppuhuipennus Senaatintorilla

Koko teemavuoden tavoitteena on kuitenkin tuoda ajatus Selkämeren suojelun tärkeydestä lähemmäs tavallista ihmistä.

– Kärkitavoitteenamme on Selkämeren alueen kansallispuisto –hanke, jonka tarkoituksena on ulottua koko Satakunnan alueen rannikon Natura-alueille Raumalta Merikarvialle.
Kesästä kesään –teemalla kulkeva Selkämeri-hanke saa huipennuksena Merikarvialla 24.6. 2009 järjestettävänä teemapäivänä.

– Tuolloin jaamme muun muassa infoa kansallispuistohankkeesta, John Nurmisen Säätiön edustaja kertoo heidän osallisuudestaan Selkämeren suojeluun, tilaisuudessa selvitetään lisäksi matkailutiehanketta sekä näytetään myös elokuvakilpailun satoa. Koko päivä huipentuu laivaston soittokunnan esitykseen, Pirjo Pihlainen luettelee kiinnostavan päivän tarjontaa.

Koko teemavuoden päätteeksi järjestetään vielä keskustelu ”Soranotto merenpohjasta uhka vai mahdollisuus” Suomi Areenalla sekä vihoviimeiseksi valtakunnallinen tapahtuma Senaatintorilla Helsingissä.



SELKÄMERI-elokuvien ilmainen näytös yleisölle Porin Promenadikeskuksessa Finnkinon salissa 5, 31.3.2009 klo 14.00–16.00

Lisätietoja Selkämeren teemavuoden nettisivuilta www.rauma.fi/selkamerivuosi

Teksti ja kuvat: Eija Hammarberg