Perusteos kulttuuriperinnöstä

Miksi jokin rakennus, tapa tai tarina säilyy tuleville polville, mutta joku toinen taas unohdetaan? Kenellä on valta valita jokin menneisyyden jälki säilyttämisen arvoiseksi?

Muun muassa näitä kysymyksiä pohtii Turun yliopiston kulttuuriperinnön tutkimuksen oppiaineen julkaisema Mitä kulttuuriperintö on? -kirja.

Teos on ensimmäinen Suomessa tehty perusteos kulttuuriperinnöstä ja sen tutkimisesta. Vertaisarvioidun artikkelikokoelman kirjoittajina esiintyy 14 kulttuuriperinnön tutkimuksen opettajaa ja jatko-opiskelijaa. Kirjan ovat toimittaneet kulttuuriperinnön tutkimuksen professori Outi Tuomi-Nikula, yliopisto-opettaja Riina Haanpää ja jatko-opiskelija Aura Kivilaakso.

Vuoropuhelua saunasta

Kirjassa käydään läpi niin kulttuuriperintöä saksankielisellä alueella, kulttuuriperintö-käsitettä Britannian poliittisessa keskustelussa ja muistitietotutkimusta. Kaksi artikkelia käsittelee perisuomalaista aihetta, saunaa.

- Kirjaan saatiin hyvä vuoropuhelu eri aiheiden välille, esimerkiksi saunaa käsiteltiin eri kanteilta. Eeva Karhunen kirjoitti porilaisesta Nylundin saunasta rakennusperinnön näkökulmasta, itselläni taasen aiheena oli saunan esteettiset elämykset, aistit ja tunteet, Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksella jatko-opiskeleva Laura Puromies kertoo.

Saunatutkijan viitta tuli helposti

Väitöstutkimustaan saunasta tekevä Puromies kertoo hieman yllättäen, ettei saunaa Suomessa ole kauheasti tutkittu.

- Ehkä se on ollut vähän liian itsestään selvä aihe. Suomalaisen kirjallisuuden seura SKS on tehnyt aiheesta kaksi kilpakeruutakin, niitä aineistoja pääsen hyödyntämään nyt ensimmäisenä.

Puromies on aikoinaan tehnyt pro gradu -työnsä folkloristiikkaan saunoista. ”Saunatutkijan” viitta lankesi sen jälkeen hänen harteilleen yllättävän helposti. Tutkimusinnostuksestaan johtuen herää heti mielenkiinto hänen omiin saunomistottumuksiinsa:

- Määrittelisin itseni ihan rivisaunojaksi, olen hieman jopa hämmästellyt Suomen saunaseuran kovimpia entusiasteja, hän naurahtaa.

Teksti: Iiro Lehtonen