Olet täällä

Satakunta Unelmaa -nuorisoparlamentti




Nuoria kannustetaan aktiiviseen päätöksentekoon
– Satakunta Unelmaa tilaisuudessa pohdittiin Satakunnan tulevaisuutta

24.4.2008

Satakunnan ammattikorkeakoulun Agora-aukiolla järjestettiin 24.4.2008 keskustelufoorumi, johon oli kutsuttu opiskelijoita alueen opiskelijayhdistyksistä. Satakunta Unelmaa! –nimellä järjestetyn tapahtuman isänä oli projektipäällikkö Markku Paukkunen Prizztech Oy:stä, joka määritteli tilaisuuden tavoitteeksi sillan rakentamisen päättäjien ja tulevaisuudentekijöiden välille.

Markku Paukkusen mukaan tapahtuman taustalla oli ajatus siitä, tulevaisuuden visiointiin tarvitaan ehdottomasti mukaan myös sen tekijät, toisin sanoen eri toimialojen nuoret vaikuttajat ja edustajat. Päättäjiä tapahtumassa edusti maakuntajohtaja Pertti Rajala ja keskustelun alustajana toimi VTT, kehitysjohtaja Timo Aro Net Effect Oy.stä, joka korosti nuorten omaa vastuuta tulevaisuudestaan.

– Jos halutaan muutosta, niin kenen sen muutoksen pitää tehdä? Katseet kyllä kääntyvät teidän suuntaanne hyvin vahvasti. Me vanhemmat tuskin enää mitään vallankumousta tässä maassa tai maakunnassa teemme, mutta te voitte tehdä jotain sellaista, jolla saadaan aikaiseksi pysyvämpiä jälkiä, Aro haastoi nuoria.

Internet päätöksenteon keskiössä

Timo Aro puhui alustuksessaan lisäksi globalisaatiosta ja siitä, miten se vaikuttaa jokaiseen myös yksilöinä.
– Globalisaation kautta tulevat muutokset näkyvät meidän jokaisen arjessa. Se koskee yksilöjä, työyhteisöjä, opiskelupaikkoja ja taloutta. Muutos on kuitenkin aina sekä mahdollisuus että uhka.

Timo Aro heitti nuorille pohdittavaksi tulevaisuudelle erilaisia vastinpareja kuten yksilökeskeisyys vs. yhteisöllisyys, kansainvälisyys vs. nationalismi sekä tavoitettavuus 24/ 7 / 365 vs. eristäytyminen.

– Ehkä kaikkein suurin yksittäinen asia mahdollisuus tulevaisuudessa vaikuttamisen, päätöksenteon ja osallistumisen kannalta on sillä, miten hyvin te pystytte hyödyntämään internetin mahdollisuuksia. Te olette kuitenkin sen kanssa jo täysin suvereeneja verrattuna aiempiin sukupolviin, Aro vakuutti.

Manuel Castellsia mukaillen Aro nosti menestyksen avaimeksi lisäksi tiedon, osaamisen ja pääoman verkostojen solmupisteiden läheisyyden.
– Näissä solmupisteissä on tietoa, osaamista, työpaikkoja ja asiantuntijoita. Mitä parempi vuorovaikutus teillä on näihin solmupisteisiin, sitä paremmat mahdollisuudet teillä on menestykseen.

Lisää työpaikkoja,
vanhemmille vastuuta

Eri elämänalueiden muutoksen mahdollisuuksia ja tarpeita nuoret vetäytyivät pohtimaan yhdeksään workshopiin. Noin puolen tunnin aktiivisen keskustelun jälkeen Tuomas Meriniemi esitteli ryhmänsä miettimiä liikenne- ja asumisasioita.

– Ensimmäisenä meille nousi vahvasti esiin se, että asumisen edellytyksenä on työpaikkojen saaminen. Satakuntaan tarvitaan lisää työpaikkoja myös korkeasti koulutetuille, Meriniemi peräänkuulutti.

Uudistusmielisyyttä ja vanhoja kaavoja pohdiskellut Joonas Laukkanen ilmaisi ryhmänsä mielipiteen päätöksenteon kankeudesta.

– Jos vanhemman sukupolven kansanedustajat ja virkamiehet lähtisivät mukaan keskusteluun nuorison suosimille foorumeille internetissä, olisi sekin jo uudishenkisyyttä.
22-vuotias Laukkanen ilmaisi lisäksi huolensa vielä nuoremmista sekä vanhempien kadonneesta vastuusta.

– Onko kasvatus nykyisin jo liian uudistusmielistä, kun vanhemmat ostavat lapsilleen mopoautoja, eivätkä edes sitä harrastuksiin kuskaamisen pientä hetkeä enää vietä lastensa kanssa?

Hyvinvointia ja välittämistä

Sekä Turun että Tampereen yliopistojen Porin yksiköissä opiskelevan Anna-Katriina Jylhän ryhmä pohti rohkeutta välittämiseen ja totesi välittämisen vaativan enemmän rohkeutta kuin itsekeskeisen heti-mulle-kaikki-heti –ajattelun. Nuorten äänestysaktiivisuuden lisäämiseksi Jylhä ehdotti äänioikeuden brändäystä.

– Asia menisi varmaan paremmin perille, jos korostettaisiin sitä, että meillä on oikeus äänestämiseen, Jylhä pohti.

Henkistä ja fyysistä hyvinvointia käsitelleen ryhmän sanomana päättäjille oli ennen kaikkea työntekijöiden lisääminen jokaiselle alalle.
– Kaikilla on kova kiire, puhumattakaan siitä porukasta joilta vaaditaan resursseja hoitaa heitä, joilta kiire on jo mennyt yli, totesi Emmi Aro.
Ryhmä korosti myös miten tärkeää olisi päästä vanhakantaisesta ajattelusta vähätellä henkistä pahoinvointia.

– Pitäisi muistaa, että kysymyksessä on sairaus, joka lamauttaa työntehon yhtä pahasti kuin jos olisi käsi kipsissä. Avoimuus olisi tärkeää, ettei sairauttaan tarvitsisi piilotella.

Terveiset perille päättäjille

Hyvinvointikysymysten lisäksi ryhmissä pohdittiin mihin nuorilta ovat kadonneet rohkeus ja uho,
miltä vaikuttavat tulevaisuuden kontaktit ja kommunikointi, ovatko opiskelu ja työnteko Satakunnan alueellinen vahvuus ja kuka on valmis tekemään ja mitä asioiden muuttamiseksi.

Nuorten toiveet ja ajatukset vastaanottanut maakuntajohtaja Pertti Rajala kiitteli tilaisuuden päätöspuheessaan nuorten aktiivisuutta, ajatuksia ja ehdotuksia sekä huomautti vielä lopuksi, että demokratia on juuri sitä, että ihmiset sovittavat asioita yhteen.

– Kukaan ei saa demokratiassa sataprosenttisesti omia asioitaan läpi, eikä parempi maailma rakennu lorauksittain vaan tipoittain, ja tämä tilaisuus oli hyvin tärkeä tippa.

Teksti ja kuvat: Eija Hammarberg

Keskustelu jatkuu: 16.7.2008 klo 10.30 – 11.45 Tulevaisuus Areenalla debatilla Onko nuorilla unelmia? Keskustelemassa eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja Marja Tiura.