Pääkirjoitus

Lingua francan kääntöpuoli 25.3.2011 Edustamani kulttuuriperinnön tutkimus on eurooppalaiseen tiedetraditioon kytkeytyvä oppiaine. Luterilainen Pohjois-Saksa on Skandinavian ohella vaikuttanut eniten suomalaiseen kulttuuriperintöön. Martin Lutherin...



Lingua francan kääntöpuoli

25.3.2011

Edustamani kulttuuriperinnön tutkimus on eurooppalaiseen tiedetraditioon kytkeytyvä oppiaine. Luterilainen Pohjois-Saksa on Skandinavian ohella vaikuttanut eniten suomalaiseen kulttuuriperintöön. Martin Lutherin opista ja sen sopeuttamisesta suomen kansan arjen elämään kumpuaa suomalaisten arvostama työkuri , itseymmärryksen ja oppimisen arvo, vuosijuhlaperinteemme sekä moraali ja eettisyyden perusteet. Kaikkialle tunkeutuva amerikkalaisuus on suomalaisen kulttuuriperinnön monisatavuotisessa jatkumossa vasta muutaman kymmenen vuoden ikäistä pintakiiltoa, jonka kovaäänisyys luo kuvaa siitä, että vain sen välittämä kulttuuri olisi myös meidän kulttuuriperintöämme.

Amerikkalaisuutta edustavasta englannin kielestä on muodostunut tieteen nykyinen lingua franca , kun se vielä ennen toista maailmansotaa ja pitkälle 1970-luvulle oli humanistissa tieteissä kiistatta saksa. Esimerkiksi vuosina 1952-1975 julkaistusta 11 suomalaisesta kansatieteen väitöskirjasta peräti 9 oli saksankielisiä. Vasta vuodesta 1989 lähtien väitöskirjat suomalaistuivat ja abstraktit kirjoitettiin englanniksi.
On hyvä asia, että tieteellä on yhteinen kieli, jonka avulla kansainvälisyys monikansallisissa kongresseissa ja tieteentekijöiden välisessä kommunikaatiossa on mahdollista. On myös välttämätöntä, että kaikki oppivat englantia. Ilman englannin kielen taitoa ei toimiminen tiedeyhteisössä enää ole mahdollista.

Ongelmana tässä on se, että englannin monopolisointi tapahtuu muitten kielten kustannuksella. Saksa ja myös ranska eurooppalaisina tieteen kielinä ovat menettäneet Suomessa lähes tyystin asemansa ja nyt uhitellaan vielä ruotsiakin. Kulttuurialan opiskelijat eivät enää kykene lukemaan saksankielistä tekstiä ja jopa ruotsikin alkaa tehdä tenää. Silti kieltenopetusta kouluissa ja yliopistotasolla on jatkuvasti yksipuolistettu ja vähennetty. Tämä on johtanut siihen, että suunnaton määrä eurooppalaista tutkimusta jää opiskelijoiden ja nykyhumanistien ulottumattomiin. Euroopassa, jossa 100 miljoonaa ihmistä puhuu äidinkielenään saksaa, ei ole tarvetta käännättää humanistisen alan tutkimuksia englanniksi. Opiskelijat tutustuvat saksalaiseen tutkimukseen parhaimmillaankin lyhyitten englanninkielisten abstraktien tai satunnaisten artikkeleitten avulla. Vaarana on vääristynyt kuva kielialueen tutkimuksen tilasta.

Suomalaiset yliopistot kannustavat vimmatusti kansainvälistymiseen, jonka lingua franca on englanti. Käytännön tutkimuksen ja opetuksen tasolla ongelmana on kuitenkin juuri englanti tai paremminkin illuusio siitä, että yksin englannilla selviää missä tahansa. Otan esimerkiksi Saksan, jossa saksaa taitamattoman humanistin on mahdotonta tehdä tutkimustyötä , koska arkistomateriaali ja tutkimuskirjallisuus on saksankielistä. Englannin hallitsemisesta ei myöskään olisi mitään apua monikansallisissa kulttuuriperinnön tutkimuksen hankkeissa, joissa tutkimusaineiston keskeisen osan muodostaa ihmisten kertomukset ja muisti, ts. kentällä tehdyt henkilökohtaiset haastattelut tavallisten ihmisten parissa. Humanistisen tieteentradition metropolina Saksa tarjoaisi myös monenlaisia apurahoja niin opiskelijoille kuin tutkijoillekin , jos vain kielitaitoa riittäisi. Oma kaksivuotinen post doc- stipendiaattikauteni Alexander von Humboldt-Stiftungin rahoituksella Münsterin yliopistossa on ohjaillut positiivisesti koko uraani.



Outi Tuomi-Nikula
Kulttuuriperinnön professori
Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma