Olet täällä

Pääkirjoitus: Yrittäminen Porissa



Yrittäminen Porissa

Kun Satakunnan Yrittäjistä tehtiin vuonna 1981 aluejärjestö, niin samalla oli perustettava paikallinen yrittäjäyhdistys Porin Yrittäjät ry, koska yritykset eivät voineet liittyä enää suoraan aluejärjestöön. Porin Yrittäjien jäsenmäärä oli tuolloin 62. Tänä vuonna 2012 jäsenmäärä on hieman vaille 1500, ja ”kisaamme” tasaista tahtia Oulun Yrittäjien kanssa jäsenmäärästä. Voidaan siis sanoa, että Pori on yrittäjien kaupunki.

Pori oli edellisen kolmen vuosikymmenen ajan teollisessa rakennemuutoksessa ja tunnettiin lähinnä rock/pop - musiikista ja massatyöttömyydestä. Elinkeinoelämän sopeutuminen oli tuskallista, asenteet ja elinkeinopolitiikka olivat yrittäjiä ja yrityksiä kohtaan pitkään mitä olivat, jos niitä edes oli. Porissa oli pahimmillaan 1990-luvun alussa joka neljäs työvoimaan kuuluva ilman työtä.

Porissa on lehtien palstoilla käyty keskustelua elinkeinopolitiikasta juupas – eipäs -tyyliin ja  on muisteltu vanhoja asioita. Nyt pitäisi katsoa tulevaisuuteen, sillä Porin menestyminen tai menestymättömyys perustuu harjoitettuun elinkeinopolitiikkaan. Kaikki työpaikat syntyvät keskisuurten ja pienten yritysten ansiosta, myös ne kunnan työpaikat, sillä onnistuminen elinkeinopolitiikassa näkyy kunnallisvero- ja yhteisöverotulojen kehityksessä.  Pienten ja keskisuurten yritysten rooli on keskeinen, sillä neljä viidestä työpaikasta syntyy pk-yrityksiin.  Porin yliopistokeskus aloitti toimintansa nykyisessä muodossaan 1.1.2004, ja on ollut mukana takaamassa porilaisille yrityksille sen kipeästi tarvitsemaa yliopistotasoista työvoimaa.

Olen ollut tietotekniikka-alan yrittäjänä 23 vuotta ja nähnyt internetin tulon, puhelintekniikan, tietokoneiden ja ohjelmistojen valtavan kehityksen, jossa loppua ei näy. Historiasta voidaan oppia, sillä siellä on nykyisten päätöksien siemenet, mutta nyt on katsottava tulevaisuuteen, koska tulevaisuus tehdään nyt.

Jari Taimi
Porin Yrittäjät ry, puheenjohtaja
SataCom Oy, toimitusjohtaja