Olet täällä

Pääkirjoitus: Naapurikuulumisia!



Naapurikuulumisia!

Prizztech Oy:n ensimmäinen vuosi Porin yliopistokeskuksen naapurissa on ollut työntäyteinen ja täynnä muutoksia. Vaikka perustoimintamme nyt siirtyivätkin Porin Puuvillaan, ei talo eikä yliopistokeskus ole kuitenkaan yhtiölle outo. Prizztech on toiminut yliopistoyksiköiden vuokranantajana vuodesta 2003. Palvelukeskuksen toiminnat on organisoitu samasta vuodesta alkaen aluksi Prizztechin ja myöhemmässä vaiheessa Prizzpointin kautta. Lisäksi yksi tutkimus- ja kehittämisyksiköistämme, Magneettiteknologiakeskus, on toiminut perustamisestaan alkaen yliopistokeskuksen yhteydessä.

Nämä luetellut yhteistyömuodot eivät kuitenkaan ole keskeisin osa yhteistyöstä. Prizztechin toiminta yleishyödyllisenä, maakunnallisena kehittäjäorganisaationa sisältää lukuisia yhteistyön elementtejä. Toimintamme sisältönä ovat yrittäjyyden ja liiketoiminnan edistäminen, elinkeinoelämää tukevien vetovoimaisten toimintaympäristöjen rakentaminen ja tutkimusyhteisöjen vahvistamien. Yhtiöön on 1.4.2012 alkaen koottu kuntasektorin tarjoamat yrityspalvelut yhteen organisaatioon.

Alkavien yritysten neuvontapalvelut, Enter, jatkaa nykyisissä tiloissaan tarjoten yritystoimintaa harkitseville, myös opiskelijoille, maksuttoman neuvontapalvelun. Jo toimivien yritysten neuvonta- ja kehittämispalvelut tarjoavat yrityksille mahdollisuuden oman toimintansa ja kilpailukykynsä parantamiseen. Yhtenä välineenä tässä kehittämistyössä on projektitoiminta, jossa asiantuntijapanoksesta vastaavat yliopisto- ja tutkimussektorin asiantuntijat yksityissektorin osaajien lisäksi.

Satakunnan menestyksen yksi tärkeimmistä tekijöistä on turvata elinkeinoelämän kilpailukyky uusinta tietoa ja teknologiaa hyödyntämällä. Korkeakoulujen ja yliopistojen rooli tiedon ja osaamispääoman tuottajina on keskeinen. Koulutusta tukevan vahvan tutkimuksen ja sen alueellisen vaikuttavuuden edistäminen ovat myös Prizztechin tavoitteena. Huomioimme myös vahvasti elinkeinoelämän tarpeet tutkimuksen alueellisia strategioita laadittaessa.

Prizztechin kaiken toiminnan perustan muodostavat elinkeinoelämän tarpeet. Yhtiöllä on vuositasolla tuhansia asiakaskontakteja maakunnan kehittyviin yrityksiin. Prizztech toimii yliopistokeskuksen ”markkinointiyksikkönä” ja elinkeinoelämän yhteistyön edistäjänä.

Risto Liljeroos
toimitusjohtaja
16.5.2012