Olet täällä

Pääkirjoitus: TTY 50 vuotta – tiede luo valoa tulevaisuuteen


Ensi vuonna Tampereen teknillinen yliopisto viettää juhlavuotta. Yliopisto täyttää 50 vuotta. Juhlavuoden teemaksi on valittu valo. Valo ja valoperustaiset teknologiat ovat myös YK:n ensi vuoden teema. Vuoden aikana TTY tuo valon teemaa esille monin eri tavoin. ”Valoa Tulevaisuuteen” –teema viestittää sitä, että tiede ja teknologia ovat keskeisessä roolissa yhteiskunnan ongelmien ratkaisemisessa ja luovat mahdollisuuden valoisampaan tulevaisuuteen. TTY tuo opetuksen ja tutkimuksen kautta osaamista ja välineitä yhteiskunnan isojen haasteiden kuten ilmastonmuutoksen ja energiapulan ratkaisemiseen.

Tampereen teknillisen yliopiston 50 vuoden historia kulkee rintarinnan maamme teollisuuden ja yritystoiminnan kehityksen ja kasvun kanssa. TTY:n syntyyn vaikutti vahvasti teollisuuden tarve saada korkeakoulutettua työvoimaa ja tutkimukseen perustuvaa osaamista. Koneenrakennusteollisuuden murros kohti älykkäitä ja energiatehokkaitta koneita perustui suurelta osin yritysten TTY:n kanssa tekemään yhteistyöhön. ICT sektorin, erityisesti Nokian, mobiiliteknologian osaaminen linkittyi, ja linkittyy edelleen vahvasti TTY:llä tehtyyn signaalikäsittelyn perustutkimukseen. Bioteknologian nousussa TTY on ollut mukana yhdessä Tampereen yliopiston kanssa luomassa uutta teollisuuden haaraa, ihmisen varaosateollisuutta. Tulevaisuudessa TTY:n näkee itsensä paitsi elinkeinoelämän uudistajana myös globaalien ongelmien ratkaisijana teknologiaa hyödyntäen.

Juhlavuonna juhlistetaan myös yhtä merkkipaalua TTY:n ja yritysten yhteistyön taipaleella. Hervannan kampuksen keskelle kohoava Kampusareena tuo valmistuessaan ensi kesänä yritykset kampuksen keskiöön ja luo ainutlaatuisin ympäristön tutkijoiden, opiskelijoiden, opettajien ja yritysten edustajien yhdessä tekemiselle.

TTY juhlii merkkivuottaan sidosryhmille suunnatuissa tapahtumissa ympäri vuoden. Juhlavuoden aloittaa Tampere-talossa 17.1. järjestettävä Valoa Pimeyteen –tiedetapahtuma. Juhlavuosi huipentuu lokakuussa järjestettäviin Tekniikan päiviin. Pääjuhlaa vietetään syyskuun ensimmäisellä viikolla, jolloin lukukauden avajaiset, 50-juhlauvoden historiateoksen julkaiseminen sekä Kampusareena –rakennuksen vihkijäiset juhlistavat kaikki yhdessä viikkoa. Porissa TTY:n juhlavuosi tulee osaksi TiedeAreena –tapahtumaa 25.9.

UCPoriNews51-Anne-Mari Järvelin

 

 

 

Anne-Mari Järvelin

TTY:n yhteyksistä ja kumppanuuksista vastaava johtaja