Olet täällä

NIES-seminaari onnistui hienosti



NIES-seminaari yhdisti eri näkökulmat samaan keskusteluun

Porin yliopistokeskuksessa vietettiin maisemantutkimuksellista viikkoa, kun Nordic Network for Interdisciplinary Environmental Studiesin (NIES) 8. seminaarissa käytiin hedelmällistä keskustelua. Turun yliopiston maisemantutkimuksen professori Maunu Häyrynen oli erittäin tyytyväinen seminaarin antiin.

- Aiheen ympäriltä oli niin monenlaista erilaista näkemystä, kun paikalla oli muun muassa maantieteilijää, maisemantutkijaa sekä taidehistoriallisista tai ekologisista näkökulmista maailmaa katselevia tutkijoita. Nyt pääsimme kunnolla keskustelemaan yhdessä, erittäin onnistuneesti.


Puhujia Pohjoismaista ja kauempaakin

Kolmipäiväisen seminaarin pääpuhujina olivat muun muassa professori Christine Boyer Princetonin yliopistosta ja professori Steven Hartman Mid Sweden yliopistosta. Hartman aloitti seminaarin puhumalla NIESin merkityksestä, Boyer taasen aloitti seminaarin päätöspäivän arkkitehturaalisista muistoista.

- Muun muassa Boyerin ja monet muut olin tavannut useammin, sen lisäksi joukossa oli uusia tuttavuuksia. Esimerkiksi nuoremman polven Hayden Lorimer, jonka kiinnostuksen alue on enemmän taidehistoriallinen, Häyrynen kertoo.

- Kaikkiaan seminaarissa oli yli kolmekymmentä aiheen alustajaa, myös maisemantutkimuksen oppiaineen oma väki pääsi hyvin ääneen.

- Mielenkiinto pysyi hyvin yllä seminaarin loppuun saakka, ei tullut sellaista väsymystä kuin joskus on tullut.

Viimeksi Islannissa, nyt Porissa

NIESin 8. seminaarikerran järjestelyvuorossa oli Suomi, mutta Pori ei ollut Häyrysen mukaan itsestäänselvä valinta. Vieraat kuitenkin viihtyivät kaupungissa hyvin ja Puuvillan miljöö herätti luonnollisesti maiseman ystävissä kiinnostusta.

- Pori on siitä hyvä paikka, ettei kaupunki ole kansainvälisten lentojen solmukohdassa. Seminaariväki siis viettää koko tapahtuma-ajan kaupungissa. Viimeksi seminaari järjestettiin Islannissa Vatnajökullin kupeessa, sieltä karattiin vielä vähemmän, Häyrynen naurahtaa.

Iiro Lehtonen