Olet täällä

Nature Craft Satakunta





Isompiin ympyröihin yhdessä

16.3.2011

Nature Craft Satakunta – Luovan tuotannon tuotekehitys ja kansainvälistymishanke käynnistyi marraskuussa 2010. Kolmivuotinen hanke kerää yhteen satakuntalaisia mikro- ja pk-tason käsityö-, elintarvike- ja matkailuyrityksiä. Hankkeeseen valikoitui 20 yritystä eri puolilta Satakuntaa, joiden intresseissä on saada vankempaa jalansijaa niin koti- kuin ulkomaisilla markkinoillakin.

- Mukaan lähteneet yrittäjät ovat motivoituneita kehittämään toimintaansa. Siitä kertoo halu sitoutua näin pitkään projektiin, sanoo projektipäällikkö Maija Santikko Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen kolutusohjelmasta.

Image is everything

Ensimmäiseksi yrittäjät käyvät yritysilmeensä kimppuun. Tarinatyöpaja-koulutuksessa luodaan kiinnostavat tarinat ja taustat tuotteille, sekä niiden tekijöille. Yritysilme näkyy jokaisen omilla verkkosivuilla, jotka päivitetään ajanmukaisiksi.

Tarinoita ei tarvitse temmata tuulesta, sillä aidot taustat ovat itsessään kiintoisia. Esimerkiksi Kiikoisissa toimiva Lasistudio Jan Torstensson valmistaa omin käsin paitsi tuotteensa , myös työvälineensä. Porilaisen Heli Ala-Nikkolan fantasiapipot taas kertovat omaa tarinaansa ja harjavaltalainen Tmi Ideapaju ammentaa ideoita paikallisesta kulttuuriperinnöstä Emil Cedercreutzin innoittamissa koruissaan.

- Omaa brändiään ja tuotteitaan yrittäjät pääsevät testaamaan esimerkiksi Pori Jazz –festivaalien myyntipaikoissa jazzkadulla, Kids Festivaalilla sekä Areenalla tulevina kesinä, Santikko kertoo.

Luovasti yhdessä

Projektissa on mukana jo pidempään toimineita, mutta myös aloittavia yrittäjiä, joiden tuotanto on nimenomaan Satakunnassa. Koska yritykset ovat eri tilanteissa, jokaiselle laaditaan oma kolmen vuoden suunnitelma. Uusia liiketoimintamalleja ja tuotteita luodaan muun muassa verkostoitumalla. Hankkeeseen osallistuvat toimivat yhdessä, mutta yksilöllisesti.

- On toivottavaa , että yritysten välille syntyisi yhteistyötä esimerkiksi erilaisten tuotepakettien muodossa. Jo nyt on ollut puhetta matkailureitistä, joka linkittäisi yhteen käsityö-, matkailu- ja elintarvikealan yrittäjiä eri puolilla Satakuntaa, kertoo Santikko.

Keski-Eurooppa kutsuu

Kansainvälisille markkinoille lähdetään niin ikään koulutuksen kautta. Se mikä myy Suomessa, ei välttämättä käy kaupaksi Saksassa.

- Tuotteita on muokattava. Keski-Euroopassa ei harmailla villasukilla ole juuri kysyntää, siellä ihmiset kaipaavat värejä, sanoo Santikko. 

Santikko korostaa hankkeen merkitystä koko maakunnalle: Keski-Euroopan joulumarkkinoille tuotteitaan myymään lähtevät yrittäjät tekevät tunnetuksi paitsi itseään, myös Suomea ja Satakuntaa.

Täydellä teholla Nature Craft –hanke starttaa 28.3.2011, kun projektiin osallistuvat yrittäjät kokoontuvat ensimmäisen kerran tutustumaan toisiinsa. 

Hanketta koordinoi Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma. Satakunnan ELY-keskus on myöntänyt hankkeelle ESR-rahoituksen.



Teksti:Piritta Huhta
Kuvat: Piritta Huhta ja Silja Heikkilä