Olet täällä

Mediaetsiväpeli kannustaa kriittisyyteen





Kasvatustieteen ja pelisuunnittelijoiden näkökulmat
kohtaavat hyvässä opetuspelissä

14.2.2008

– Mediakasvatukseen ei ole olemassa kunnon oppimateriaalia. Ei siitäkään huolimatta, että mediakasvatus on kirjattu peruskoulun opetussuunnitelmaan, Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) Porin yksikön tutkija Kristian Kiili kertoo Mediaetsiväpelin alkusysäyksestä.

– Pelejä hieman karsastetaan oppimateriaalina, johtuen siitä, että ne ovat olleet yleensä melko heikkotasoisia. Lähinnä ne ovat tähän asti olleet harjoituskirjoja, jotka on vain saatettu elektroniseen muotoon, ja joilla ei ole mitään tekemistä pelien kanssa. Yleensä ne ovat olleet vielä huonompia kuin perinteiset harjoituskirjat.

Kiili itse on saanut luokanopettajankoulutuksen Rauman opettajankoulutuslaitokselta, joten hän tietää mistä puhuu. Väitöskirjassaan TTY:lle Kiili käsitteli opetuspelien problematiikkaa sekä sitä, mitä pelaamalla oppiminen on, ja miten opetuspelejä kannattaisi rakentaa.
– Opetuspelit ovat perinteisesti olleet joko mainitsemiani harjoituskirjan tyyppisiä tai sitten ne ovat olleet vain pelejä, joissa ei ole minkäänlaista oppisisältöä. Kasvatustieteen ja pelisuunnittelijoiden näkökulmat eivät niissä ole kohdanneet.

Kiilin mukaan opetuspelit ovat yleensä toimineet lähinnä keppi-porkkana –järjestelmän tavoin. Oppilas on päässyt pelissä eteenpäin laskettuaan esimerkiksi oikein yksinkertaisia laskutehtäviä.
– Eihän sellaisessa ole mitään järkeä. Pelaamisen on itsessään oltava ja tuettava oppimista, ja samalla siihen on sitoutettava pelin tuoma mielihyvä, Kiili toteaa.

Kiili kertoo havainneensa pelien heikkotasoisuuden myös Euroopan ensimmäisessä ”Pelaamalla oppimiskonferenssissa” (Game based learning). Opetuspelien ympärillä pyörii valtava hype ja suuret rahat, mutta pelien sisällöt ovat edelleen pedagogisesti köyhiä.

– Pelin pitäisi mielestäni tuoda oppimiseen lisäarvoa, eikä suinkaan olla vain peli pelin vuoksi, Kiili toteaa.

Oppilaan kriittistä
ajattelua tuetaan

Parhaillaan Kristian Kiilin projekteihin kuuluvat nykyisten kehittämiensä teorioiden päälle rakennettavat menetelmät, joiden avulla opetuspelejä suunnittelevat pelifirmat kykenisivät paremmin integroimaan peleissä sekä kasvatustieteellisen että teknisen puolen.
– Tarkoitukseni on selvittää millaisin keinoin ja millaisilla elementeillä peleissä voidaan tukea oppilaan kriittistä ja reflektiivistä ajattelua.

– Monesti oppilaat vaan menevät siitä, missä aita on matalin, eivätkä lähesty ongelmaa eri lähtökohdista, jolloin he saisivat asiasta laajemman käsityksen. Mediaetsiväpelissä esimerkiksi pelaajalla on työpari, joka aika ajoin kommentoi pelaajan tekemisiä tai esittää vaikkapa kysymyksiä. Näin pelaaja saadaan ajattelemaan asioita itse.

Mediaetsiväpeliin Kiili työryhmineen on kehittänyt lisäksi opettajan työkalun, joka mahdollistaa opettajan kommentit ja palautteen esimerkiksi oppilaan luovista suorituksista pelissä.

– Peliä testatessamme olemme huomanneet, että opettajan aktiivinen rooli pelissä tuntuu oppilaista huomattavasti mukavammalta ja saa heidät tekemään parempia suorituksia sekä luomaan oppilaille illuusion pelin älykkyydestä.

Opettajan rooli
edelleen ratkaiseva


Mediaetsiväpelissä pelaaja on ikään kuin tietotoimiston palveluksessa oleva toimittaja, joka tekee pelin kuluessa juttuja ja tiedotteita eri aiheista. Jutun tehtyään toimittaja lähettää sen toimistolle, ja seuraavana päivänä aiheesta julkaistaan erityyppisiä artikkeleita uutisista lööppeihin.
– Pelin tarkoitus on havainnollistaa, miten pienistäkin asioista voidaan tehdä juttuja eri näkökulmista. Tämä kasvattaa oppilasta miettimään median antamia viestejä ja sitä kautta myös mediakriittisyyttä, Kiili kertoo.

Mediaetsiväpeli on suunnattu peruskoulun 5.-9. luokkalaisille. Suurimmat erot pelin pelaamisessa näkyvät kyseisessä ikäskaalassa Kiilin mukaan 7. luokkalaisten kohdalla.
– Siinä vaiheessa tapahtuu jotain oppilaiden loogisessa ajattelussa. Tämä näkyy siinä, kuinka nopeasti oppilaat ratkaisevat pelin tehtäviä, ja kuinka paljon he tarvitsevat niissä apua. Opettajan osuus on kuitenkin tässäkin ratkaiseva, Kiili painottaa.


Teksti ja kuvat: Eija Hammarberg