Olet täällä

Maisteriksi maisemia ihaillen



Alumnikolumni: Hanna Kousa

On ihmisiä, jotka tietävät pienestä asti, mitä tahtovat elämältään. Kun kirjoitin ylioppilaaksi Porin Lyseon lukiosta vuonna 2005, en todellakaan kuulunut niihin ihmisiin. Minulla ei ollut hajuakaan edes siitä, mitä tai missä tahtoisin opiskella, elämästä puhumattakaan. Kävin kevään aikana ainakin viisissä pääsykokeissa, enkä osannut päättää mitä tahdoin. Äitini neuvoi minua vilkaisemaan myös Porin yliopistokeskuksen tarjontaa. Kieltäydyin vinkistä. En ehkä tiennyt mitä tahdoin, mutta tiesin mitä en tahtonut: jäädä Poriin opiskelemaan.

Digitaaliseen kulttuuriin 'harhailemaan'

Päädyin lukemaan viestintätieteitä Vaasan yliopistoon. Seuraavana keväänä olin kuitenkin taas levoton. En sittenkään ollut varma, olinko oikeassa paikassa.  Etsiessäni uutta mahdollista suuntaa, törmäsin Turun yliopiston kulttuurintuotannon ja maisemantutkimuksen laitokseen. Sen tarjoama digitaalisen kulttuurin oppiaine kuulosti kuin minulle tehdyltä. Aloitin opinnot Porin yliopistokeskuksessa vuonna 2006.

Kun on kiinnostunut vähän kaikesta, eikä ole aivan varma omasta suunnastaan, Porin yliopistokeskus on juuri sopiva paikka. Ainakin se oli sitä minulle. En opintojeni aikana kertaakaan kokenut, että minua olisi painostettu valitsemaan polkuni. Sain vapaasti harhailla kurssilta toiselle, luennolta toiselle, oppiaineesta toiseen ja ristiinopiskelun kautta jopa yliopistosta toiseen.  Ja minähän harhailin. Opiskelin ainakin markkinointia, maisemantutkimusta, visuaalista kulttuuria, kulttuurituotannon suunnittelua ja tietysti digitaalista kulttuuria.

Luota omaan tapaan toimia

Voin kuvitella, kuinka poliitikot jossain pyörittelisivät silmiään, jos sattuisivat lukemaan tämän. Tuntuu, että nykyään ainoa oikea tapa toimia on valita reittinsä ja kulkea sitä reippain askelin, sivuilleen vilkuilematta. Juuri tuolla tavalla olisin luultavasti kuitenkin päätynyt ikiopiskelijaksi, vaihtamaan liian tiukasti määriteltyä polkua vuosi toisensa jälkeen. Ja juuri siinä Porin yliopistokeskus oli vertaansa vailla. Se antoi minulle mahdollisuuden joustavasti kokeilla eri asioita. Sain kurkistella sivupoluille, kävellä harhaan, ihastella maisemia. Ja siinä sivulla sain kokea uskomattomia hetkiä opiskelutovereiden kanssa ja nauttia täysin siemauksin kuuluisasta akateemisesta vapaudesta.

Valmistuin filosofian maisteriksi syksyllä 2010. Ehdin viettää kuukausia ulkomailla (en vaihto-opinnoissa vaan reppureissulla), tehdä kolmen kuukauden harjoittelun, suorittaa viimeiset opinnot Tampereelta käsin ja tehdä töitä opiskelujen ohessa koko viiden vuoden ajan. En usko, että kukaan voi syyttää minua liiaksi venyneistä opinnoista tai verorahojen tuhlaamisesta.

En vieläkään kuulu niihin ihmisiin, jotka tietävät mitä tulevaisuudelta tahtovat. Opiskelen nyt toista maisterin tutkintoa Tampereen yliopistolla ja vajaa vuosi sitten sain vakityön Nokian Renkailta verkkoviestinnän asiantuntijana. En tiedä mitä teen vuoden tai kahden kuluttua, tai minne oikeastaan olen matkalla. Mutta enää se ei haittaa minua. Opin yliopistokeskuksessa, että sanoipa kuka mitä tahansa, niin määränpäänsä voi saavuttaa myös vähän harhailemalla. Tärkeintä on tehdä asioita joista itse on kiinnostunut ja luottaa omaan tapaansa toimia. Eivätkä mahtavat ihmiset ympärillä tee matkasta ainakaan tylsempää.

5.3.2012 Teksti ja kuvat Hanna Kousa