Olet täällä

Lääketieteen muuntokoulutukselle suitsutusta



Lääketieteen muuntokoulutukselle hyvää palautetta

Turun yliopisto on kouluttanut vuosina 2003 - 2011 terveydenhuollon ammattihenkilöitä muuntokoulutuksen avulla lääketieteen lisensiaateiksi. Muuntokoulutuksen myötä valmiit lääkärit ovat jääneet ilahduttavan usein töihin Poriin ja Satakuntaan. Koulutuksen saama palaute on ollut muutenkin hyvää.

Lääketieteen muuntokoulutusprojektin aikana Poriin valmistui Suomen ensimmäinen opetusterveyskeskus vuonna 2005. Upeat opetustilat rakennettiin myös Satakunnan keskussairaalaan. Vuodesta 2006 lähtien lääketieteen opetusta on järjestetty systemaattisesti Satakunnassa, jonka myötä yli 500 eri lääketieteen kandidaattia opiskelee vuosittain Satakunnassa.

Porin opetusterveyskeskuksessa järjestetään moniammatillista opetusta, missä lääketieteen, hoitotyön, fysioterapian ja sosiaalityön opiskelijat hoitavat ohjatusti potilaita yhdessä.

Valmistuneet jääneet Satakuntaan

Koulutuksessa on ollut mukana 85 opiskelijaa. Heistä yli puolella on sairaanhoitajatausta. Huhtikuuhun mennessä pysyvän opinto-oikeuden saaneiden muuntokoulutusopiskelijoiden joukosta on valmistunut 69 lääkäriä. Tiedekunnassa on vielä 16 opiskelijaa, joista suurin osa valmistunee kevään kuluessa.

- Muuntokoulutuksen myötä valmiit lääkärit tulevat yhä useammin töihin Poriin ja Satakuntaan. Koulutusyhteistyö on myös vahvistanut lääketieteen tutkimusta Porissa ja tutkimusyhteistyötä Porin yliopistokeskuksessa, kertoo Turun yliopiston muuntokoulutuksen projektijohtaja Anna-Liisa Koivisto.

Positiivisia uudistuksia myös koulutukseen

Turun yliopistossa valmistuneesta muuntokoulutuksen loppuraportista käy ilmi, että valmistuneiden lääkäreiden lisäksi muuntokoulutushanke on poikinut useita positiivisia uudistuksia tiedekunnan koulutukseen ja toimintaan.

Hankkeen aikana muun muassa käynnistettiin kaikkia opiskelijoita koskeva opettajatuutorijärjestelmä, laadittiin aikaisemman osaamisen arviointiperiaatteet, otettiin käyttöön henkilökohtaiset opetussuunnitelmat ja lisättiin joustavuutta koulutuksen organisaatioon.

Satakunnassa parhaillaan käynnissä olevia tutkimusaiheita ovat iäkkäiden kaatumistapaturmien ehkäisy, kotona asuvien iäkkäiden riippuvuutta aiheuttavien unilääkkeiden vähentäminen ja Harjavallan seudun valtimotautiprojekti. Tutkimusaiheet on listattu muun muassa Porin yliopistokeskuksen DELTA-tutkimustietokantaan.

Geriatri Maritta Salonoja väitteli viime marraskuussa Satakunnan kaatumistapaturmatutkimuksesta otsikolla ”Psyykenlääkkeiden käyttö lisää iäkkäiden kaatumisia”.

Teksti ja kuvat Iiro Lehtonen
15.5.2012