Olet täällä

Kansansivistystä kuppilassa



Saikusta on moneksi

Opiskelijatalo Saikku muuntuu moneksi. Helmikuisena iltana tunnelmaa luo Nigel Kennedy and Kroke, väki valuu hiljalleen paikalle. Alkamassa ovat Ravintelivalistusiltamat. Kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki on saapunut Helsingin yliopiston valtio-opin laitokselta luennoimaan otsikolla ”Tulevaisuuden politiikkaa. Miten vahvistaa vapauttamme olla ja tehdä toisin yhteenkietoutuneessa maailmantaloudessa?” Yleisöä on lähemmäs kolmekymmentä henkilöä.

Ravintelivalistusiltamat on vuodesta 2010 alkaen toiminut konsepti. Ajatus on tuoda tiedettä lähemmäs kuulijoita paikkaan, johon kuulijoilla on matala kynnys tulla. Tapahtuma kulkee myös nimellä ”kuppilaluennot”, mikäli tilaisuus järjestetään anniskeluravintolassa. Aihepiireihin kuuluu laidasta laitaan kulttuuria, taloustiedettä, luonnontieteitä ja filosofiaa. Luennoitsijat eivät ole aatteellisesti sitoutuneita tapahtumakonseptin taustalla vaikuttavaan Vihreään puolueeseen ViPuun

Uutuutena kuppilaluennot ja kapakkapolitiikka

Ravintelivalistusiltamat järjestettiin ensimmäistä kertaa Porissa huhtikuussa 2013. Tapahtumaa koordinoidaan Tampereelta, ja Porissa järjestelyistä vastaa Tommi Iivonen. Tommi kertoo olleensa luennoilla mukana alusta asti, ja muutaman kerran jälkeen hän tarjoutui auttamaan paikallistiedotuksessa. Luentosarjat jatkuivat syyskuussa 2013 uudessa paikassa tehokkaamman markkinoinnin siivittämänä, jolloin väkeä alkoi kerääntyä luennoille. Myös ”kuppilaluennot” tai ”kapakkapolitiikkaillat” alkoivat Porissa 5.3. One for the Road -pubissa.

Iivonen pitää tärkeänä, että kansansivistys ja halu vaikuttaa kulttuuritoiminnassa kasvavat. Hän haluaa omalta osaltaan vauhdittaa tätä kehitystä. Tapahtumat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.

Teksti ja kuvat: Anna Hokkanen