Olet täällä

Kansainvälistä keskustelua kulttuuriperinnöstä





Yksilön oikeus kulttuuriperintöön

19.9.2011

Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma isännöi Porin yliopistokeskuksessa 14.-17. syyskuuta SIEF 'Heritage and Individuals' –työryhmäkonferenssia. Nelipäiväisen konferenssin pääteemoja olivat aineellinen sekä aineeton kulttuuriperintö, yksilön vaikutus ja oikeus kulttuuriseen valintaan sekä kulttuurinen kestävä kehitys.

Kansainvälinen SIEF-organisaatio on perustettu vuonna 1964 ja sen päämääränä on yhdistää eurooppalaisia etnologian ja folkloristiikan tutkijoita. Porissa pidetty tapahtuma oli kolmas SIEFn järjestämä työryhmäkonferenssi. Konferenssia olivat mukana järjestämässä myös Suomen kansatieteilijöiden yhdistys Ethnos, Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ja Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus.

Konferenssi alkoi keskiviikkona 14. syyskuuta Porin kaupungintalolla pidetyssä iltatilaisuudessa. Palvelutoimen apulaiskaupunginjohtaja Aulis Laaksonen toivotti konferenssivieraat tervetulleiksi Poriin. Illan aikana kansainväliselle yleisölle esiintyi porilainen tyttökuoro Sävelsirkut.

Torstaina seminaarisarjan avasi Utrechtin yliopistosta Alankomaista saapunut apulaisprofessori Lucky P. C. Belder. Immateriaalioikeuden tutkija Belder puhui yksilön oikeudesta osallistua vapaasti yhteisön kulttuurielämään.

Vaikka seminaari olikin kansainvälinen, nähtiin sen aikana myös lukuisia suomalaisia luentoja. Professori Hannu Saha Sibelius akatemiasta käytti Kaustisten kansanmusiikkijuhlaa esimerkkinään suomalaisesta folkmusiikista ja sen säilyttämisestä.

Seminaarin aikana pohdittiin useaan otteeseen sitä, mikä osa ihmisen toiminnasta on kulttuuriperintöä ja mikä perinnettä. Kansantansseja tutkinut, Göteborgin yliopistosta saapunut, apulaisprofessori Mats Nilsson muistutti, että kun polska -tanssi oli 1700-luvulla ruotsissa muotitanssi, ei sitä pidetty suojelemisen vaan käyttämisen arvoisena. Hänen mukaansa ihmiset suojelevat liikaa kulttuuriperintöä, kun heidän tulisi oikeasti käyttää sitä ja nauttia siitä.

Lauantaina luentosaleista suunnattiin kohti Vanhaa Raumaa, jossa Kalle Saarisen johdattamana tutustuttiin Pohjoismaiden laajimpaan yhtenäisenä säilyneeseen puukaupunkialueeseen. Kierroksen aikana keskusteltiin kulttuurin säilyttämisestä elämänmuotona.

Konferenssi onnistui osallistujien mukaan erinomaisesti ja sen päättyessä muistutettiin kollegoja siitä, kuinka ensi vuonna tavataan samoissa merkeissä Barcelonassa. Long live cultural heritage, muistutti vielä Venäjältä konferenssiin saapunut Lena Sidorova.



Teksti: Nana Keränen
Kuvat: Lotta Hannuksela