Olet täällä

Hamlet mentoroitavana

Mentorin vastaanotolla: prinssi Hamlet


Hamlet: Ollako vai ei olla, siinä pulma...

Mentor: Ollako vai ei olla – ei ole kysymys vaan tautologia; sisällöllisesti tyhjä lausuma.

Hamlet: Tyhjät lausumat eivät minua kiinnosta. Haluan näet tietää erästä asiantilaa koskevan lauseen totuuden: haluan tietää pitäisikö minun…

Mentor: Pitämistä koskevat lauseet eivät ole tosiasioita koskevia lauseita, mutta se siitä. Eli Sinun siis pitäisi mitä…?

Hamlet: Pitäisikö minun kostaa isäni murha!

Mentor: Taivaan vallat! – Hmm, pitää tai ei pidä, jolloin tarvitset nyt joka tapauksessa rohkeutta.

Hamlet: Rohkeutta? – On totta, että äitini uusi aviomies, kuningas, on vaikutusvaltainen mies ja että riskeeraisin elämäni. Mutta jos tekisin jokaiselle selväksi, että hän murhasi isäni, silloin jokainen olisi puolellani. Kunhan vain voisin tehdä sen selväksi jokaiselle. Se kun on niin ilmeistä minulle.

Mentor: Miksi se on Sinulle niin ilmeistä?

Hamlet: Minulla on hyviä todisteita. Aave oli hyvin vakuuttava väitteissään.

Mentor: Mutta se oli vain aave. Onko aaveita olemassa?

Hamlet: Sitä en voisi aaveelta itseltään kuitenkaan kysyä. Ehkä uneksin sen. Mutta on muitakin todisteita. Sillä miehellä oli motiivi tappaa isäni: mikä erinomainen tilaisuus päästä Tanskan kuninkaaksi! – Ja kiire, jolla äitini meni hänen kanssaan avioon. Isäni oli sitä paitsi aina terve mies.

Mentor: Ne ovat kaikki hyviä, joskin epäsuoria todisteita.

Hamlet: Mutta se siitä: ne eivät ole kuin epäsuoria todisteita. Onko minulla lupa uskoa siihen, mikä on vain todennäköistä?

Mentor: Siinä juuri on se kohta, missä tarvitset rohkeutta. Eihän ole niin, että pelkäisit nykyistä kuningasta. Mitä pelkäät on, että teet jotakin vain todennäköisyyden pohjalta. Loogikkona kuitenkin sanon, että todennäköisyyksillä ei ole mieltä yksittäisissä tapauksissa.

Hamlet: Miten siis toimia tässä tilanteessa? – Päätöksen mietinnän kalvas karva sairaaks muuttaa, ja innokkaat ja ytimekkäät hankkeet uraltaan luistavat tuost’ arvelusta. Vaan entä jos minun tulisikin aloittaa pohdinta vasta tekoni jälkeen ja sitten huomata, ettei minun olisikaan tullut tehdä sitä? – Voi minua, näin käy, kun kysyy asiaa loogikolta!

Mentor: Onko logiikka se, joka on niin paha?

Hamlet: Se kertoo minulle vain, että jos jollakin asialla on todennäköisyyttä, niin minun on lupa olettaa ja toimia niin kuin se olisi totta. Tekemällä niin olisin enimmissä tapauksissa oikeassa. Mutta olisinko oikeassa tässä tapauksessa? – Ei vastausta. Logiikka sanoo vain: “Oleta ja toimi – ja olet useimmiten oikeassa.”

Mentor: Näen yhden tien ulos. Sinun tulee tehdä todisteista vielä uskottavampia.

Hamlet: Se on hyvä ajatus. Paremman perusteen tahdon: näytelmällä tiedän kuninkaan omantunnon ansaan viedä. Se tulee olemaan ratkaiseva koe. Jos he murhasivat hänet, he eivät voisi peittää tunteitaan. Tämä on hyvää psykologiaa. Jos testi on positiivinen, tulen varmuudella tietämään koko asian. Näetkö, mitä tarkoitan? – Taivaassa ja maass’ on paljon, jot’ ei sun järkioppis uneksikkaan, loogikko hyvä.

Mentor: Mutta tuletko tietämään sen varmaksi?

Hamlet: Näen ironisen hymysi. Varmuutta ei ole. Todennäköisyys tulee kasvamaan ja oletukseni vahvistumaan. Voin vain laskea oikeille tuloksille korkeamman prosenttiluvun, ja se on kaikki, mitä voin saavuttaa. En voi päästä asiassa eteenpäin tekemättä oletusta ja ottamatta kantaa. Haluan varmuutta, mutta kaikki, mitä logiikka minulle antaa, on neuvo, että tee oletus ja toimi sen mukaisesti.

Mentor: Siis oleta ja toimi sen mukaisesti.

Hamlet: Tässä minä olen, ikuinen Hamlet. Mitä minua auttaa kysyä loogikolta, jos kaikki, mitä hän voi minulle kertoa on, että oleta ja sitten toimi? – Neuvosi pikemminkin vahvistaa epäilykseni kuin antaa minulle toimintaan vaadittavaa rohkeutta. Logiikka ei ole minua varten.

Mentor: Seuratakseen aina logiikkaa, Hamlet hyvä, on oltava rohkea.



Dialogin inspiroi Hans Reichenbachin teos The Rise of Scientific Philosophy, Berkeley et. al.: University of California Press, 1951. Satunnaiset Shakespearen sitaatit ovat Paavo Cajanderin suomennoksista.

Teksti : Jari Palomäki