Olet täällä

CBM-maisteriohjelma aloittaa syksyllä 2009




Porin tapahtumainfra työllistää tulevaisuuden luovan talouden maistereita

3.2.2009

Taideteollisen korkeakoulun (TaiK) Porin taiteen ja median osasto ja Turun kauppakorkeakoulun (TuKKK) Porin yksikkö ovat yhdessä saaneet aikaan jotain sellaista, mikä saattaa joidenkin mielestä kuulostaa mahdottomalta yhtälöltä. TaiK ja TuKKK ovat yhdistäneet luovuuden ja talouden yhdeksi maisteriohjelmaksi. Creative Business Management (CBM) -maisteriohjelma starttaa ensi syksynä Porin yliopistokeskuksessa. CBM on kaksivuotinen joko kauppatieteiden maisterin tai taiteen maisterin tutkintoon johtava koulutusohjelma.

– Nyt alkava maisteriohjelma on usean vuoden työn tulos. Taustalla on muun muassa yksivuotinen täydennyskoulutushanke Creative Leadership. Pilottivaiheesta jää vielä elämään sen puitteissa toteutettu Pori Jazz for Professionals -tapahtuma, joka järjestetään myös ensi kesänä, kertoo Taideteollisen korkakoulun Porin taiteen ja median osaston dekaani Marjo Mäenpää.

Yhteisen maisteriohjelman rakentaminen kahden korkeakoulun välillä on valtava ponnistus. Porin yliopistokeskuksessa on Mäenpään mukaan kuitenkin otollista maaperää järjestää tämänkaltainen monialainen koulutus.

– Juuri eri alojen välisellä harmaalla alueella syntyy suurimmat innovaatiot, Mäenpää sanoo.

Jyrki Kangas kummisetänä

CBM-maisteriohjelman kummisedäksi tituleerattu Pori Jazzin taiteellinen johtaja Jyrki Kangas on omalta näköalapaikaltaan pystynyt jo pitkään näkemään alueen luovan johtamisen koulutuksen tarpeet. Kangas toteaa, että uusi maisteriohjelma tulee juuri sopivaan paikkaan ja markkina-aukkoon.

– Pori on juuri se paikkakunta, jossa tällaisella koulutuksella on juuri oikeat kehykset. Porissa on ainutlaatuinen tapahtumainfra, vilkas ja monipuolinen tapahtumakulttuuri sekä tarve saada uusia luovien alojen todellisia osaajia, Kangas toteaa ja viittaa samalla myös oman 44-vuotisen työrupeamansa päättymiseen Pori Jazzissa.

– Jos jo nyt olisi ollut Porista valmistuneita CBM-maistereita, parhaille heistä olisi ollut tuoleja tarjolla.

”Kaikki voidaan järjestää”

Tulevien CBM-maistereiden työsarkana tulee olemaan luovien alojen lisäksi esimerkiksi tuotekehityksen, perinteisten palvelualojen tai teollisuudessa tuotekehityksen, mediatuotannon, muotoilun, markkinoinnin ja henkilöstöjohdon tehtävät. Tuleva ura voi aueta CBM-maistereille myös yrittäjänä tai tutkijana.

– Ennen kaikkea on tarkoituksena, että CBM-maisteriohjelmasta valmistuu henkilöitä, jotka pystyvät toimimaan yllätyksellisissä prosesseissa ja ympäristöissä, Marjo Mäenpää sanoo.

Jyrki Kangas muistuttaa menestymiseen johtavan kaksi ajatusta. ”Think Big” eli ei ole niin isoja ajatuksia, etteikö niitä voitaisi ajatella ja toisekseen ”kaikki voidaan järjestää”.

– Jos Pori Jazzissa ei olisi ajateltu suuria, se ei koskaan olisi kasvanut nollasta 55 hehtaarin toiminta-alueeksi.

Porin alueella on Jyrki Kankaan mukaan useita luovien alojen tapahtuma-aihioita, joita kyvykkäillä ihmisillä on mahdollisuudet kehittää edelleen sekä luoda samalla työpaikkoja. Harrastuspuolelta löytyy Kankaan mukaan myös tarvittavaa motivaatiota tekemiseen.

– Luovien alojen ihmiset tarvitsevat kuitenkin tukiopetusta liiketaloudessa ja siihen uusi maisteriohjelma tarjoaa valmiuksia. Toisin päin yhtälö harvemmin toimii – kukapa sitä haluaisi tulla kylähulluksi, Kangas naurahtaa.

Jyrki Kangas korostaa myös, ettei yhtä asiaa voida myydä samanlaisena sukupolvesta toiseen.

– Millä tahansa alalla, jolla myydään aineetonta toimintaa, on pakko vaihtaa suuntaa alle 10 vuoden välein. Ja mielellään juuri silloin kun kaikki on hyvin. Pitää vain tietää mitä tahtoo.

Teksti ja kuvat: Eija Hammarberg