Olet täällä

Alumnikolumni - Opettajuus arvoon oikeaan





Opettaminen on sydämen asia

25.11.2011

Olin Porin yliopistokeskuksessa opettajana lähes 10 vuotta. Tänä aikana sain tavata ihania ihmisiä. Sain opettaa ja ohjata, ja näin vaikuttaa kenties muutaman ihmisen tulevaisuuteen. Pyrin olemaan läsnä ja kuuntelemaan. Pyrin tuomaan liiketalouteen hitusen humanismia, eettistä ajattelua kaiken tehokkuuden joukkoon. Porin yliopistokeskuksessa on hienoja opiskelijoita. Sain opettaa opiskelijoita jokaisesta yksiköstä, kirjanpito on aineen rajat ylittävä kieli ja kaiken lisäksi ihan oikeasti kivaa.

Nyt olen ollut pian vuoden poissa yliopistokeskuksen toiminnasta ja saanut etäisyyttä asioihin. Paljon on muuttunut kuluneen vuoden aikana, enkä varmastikaan edes tiedä kaikista muutoksista. Toivon, että muutokset ovat askel parempaan. Toivon, että muutokset lisäävät opettamisen arvostusta, sillä opettaminen on yliopiston yksi perustehtävistä vaikkakaan ei läheskään niin arvostettua kuin tutkimus.

Sain joskus entiseltä työtoveriltani jääkaappimagneetin, jossa lukee ”Opettaminen on sydämen asia” ja näinhän se onkin. Opettaja laittaa itsensä kokonaisuutena peliin opettaessaan. Opettajan työ on siihen paneutuessaan henkisesti sekä antoisaa mutta myös raskasta. Opettajaa arvostellaan kokonaisuutena ja siihen liittyy usein myös opettajan persoona. Totuushan on, että kaikki eivät pidä kaikista eikä tarvitsekaan. Opettajan työssä tämä saattaa tarkoittaa sitä, että osa viestistä katoaa persoonallisten ominaisuuksien taakse.

Opettaja luo suhteen opiskelijoihinsa. Itse olen ajatellut suhdetta joskus esimies-alainen -suhteena, jossa opettaja on ikäänkuin esimies, jonka tarkoituksena on ohjata alainen tekemään asiat oikein, opettaa uudet tehtävät, arvioida onnistuminen ja toimia tukena. Kaikki opettajat eivät ole hyviä esimiehiä, mutta eivät kaikki opiskelijatkaan ole hyviä alaisia; puuttuu kuuntelukykyä, kykyä ottaa vastaan käskyjä, kykyä keskustella, tehdä asioita yhdessä jne. Tämä on kuitenkin osa opettamisen hienoudesta, kaikki eivät ole samanlaisia.

Opettajalle hieno hetki on aidosti kokea oppimisenelämyksiä; nähdä, kuinka joku viimein ymmärtää asian ja liittää sen aikaisemmin oppimaansa. Hieno hetki on myös silloin, kun saa vilpittömän palautteen, kiitoksen hyvin tehdystä työstä. Itse olen onneksi kokenut muutamia tällaisia, ne saivat jaksamaan taas kuukausia eteenpäin.

Opettajanurani aikana sain hienoja kokemuksia ja loin ystävyyssuhteita niin opiskelijoihini kuin työtovereihini. Henkisesti aika oli ajoittain kuitenkin todella raskasta, eikä asiaa auttanut yliopistomaailman aliarvostus opettamista kohtaan. Kiitokseksi hyvästä työstä sai usein selitellä toisten osa-alueiden puutteellisuutta. Toivon, että opettajia osattaisiin arvostaa enemmän sekä työyhteisön että opiskelijoiden puolelta.

Nyt olen siirtymässä ns. oikeisiin töihin, jossa arvostelu kohdistuu toivon mukaan tekemiini tuloksiin eikä suoranaisesti persoonallisiin ominaisuuksiini. Opettajanurastani minulle jäi loppujen lopuksi positiivinen fiilis, hieman haikeakin kenties. Uudet haasteet odottavat. 



Anu Ikonen-Kullberg