Olet täällä

ALKU - alihankkijasta kehittämiskumppaniksi



Meriteollisuuden katalysaattorina

Tampereen teknillinen yliopisto, tuotantotalous ja Turun yliopiston kauppakorkeakoulu Porin yliopistokeskuksesta toteuttavat yhteistyössä ALKU-hankkeen, joka käynnistyi vuoden 2012 alussa.

- ALKU-hankkeen tavoitteena on lisätä meriteollisuuden verkostojen pk-yritysten kilpailukykyä ja innovatiivisuutta. Hankkeessa ovat mukana kaksi meriteollisuuden veturiyritystä Technip Offshore Finland oy:n Mäntyluodon telakka sekä STX Finlandin Rauman telakka, kertoo projektipäällikkö, DI Matti Luhtanen.

Hankkeessa on mukana kaikkiaan kahdeksan pk-yritystä, joiden yhteistyökykyä parannetaan kehittämisohjelman avulla. Mukana olevat yritykset ovat meriteollisuudesta 5-100 henkilöä työllistäviä alihankintayrityksiä.

Satakunta on iso metallipaja

- Alueen elinkeinoelämän tarpeet ovat tämän hankkeen taustalla. Satakuntaa voisi sanoa yhdeksi isoksi metallipajaksi, ja täällä korostuvat meriteollisuuden lisäksi muutamat muut teollisuuden alat. Onkin tärkeää kehittää yhteistyötä pk-yritysten ja suurten yritysten välillä. Hankkeessa kehitetään esimerkiksi muutamille mukanaolijoille laatujärjestelmää, mikä alkaa olla jo pakollinen vaatimus isojen kansainvälisten yritysten kanssa toimiessa, Luhtanen kertoo.

Hankkeen alussa yritysten kanssa on tehty työpajoissa tarkat nykytila- ja kehittämistarveanalyysit. Viiden yhteisen teemaseminaarin aikana syvennytään asiantuntijoiden johdolla projektijohtamisen keskeisiin aiheisiin ja verkostoidutaan.

- Nyt on kaksi seminaaria ollut. Ensimmäinen oli niin sanottu hankkeen kick off, seuraavaksi on luvassa laaduntuottamiseen keskittyvä seminaari, Luhtanen kertoo.

Näkemystä teollisuudesta

Luhtanen aloitti projektissa vuoden alussa, kun hän siirtyi TTY:lle Metsolta. Neljäntoista vuoden näkemykset teollisuudesta ovat hänen mukaansa antaneet hyvää pohjaa projektin läpiviemiseen.

- Suurin haaste on ehkä pitää koko projektin ajan osapuolten innostus yllä, siinä ollaan suhteellisen hyvin nyt onnistuttu. On haastavaa kiusata riittävän vähän, mutta kuitenkin sopivan paljon että pysyy mielessä, Luhtanen naurahtaa.

Hän muistuttaa, että kaikki kuitenkin lähtee aina mukanaolevien yritysten omasta halusta ja tarpeesta.

- Kaikki asiat ovat yritysten oman johdon päätöksiä, emme ala tuputtamaan heille mitään. Voimme vain sopivalla tavalla ohjailla, jos näemme jonkun asian jossa voisi olla kehittämisen aihetta tai mitä yritys ei ole huomannut. Olemme veturien ja pk-yritysten kolmikannassa moottori tai katalysaattori, mitä nimitystä sitten haluaakin käyttää, hän päättää.

ALKU-hanketta rahoitetaan Satakunnan ELY-keskuksesta, ESR-rahoituksella.

Teksti ja kuvat Iiro Lehtonen